Auto-Kehä Karkkila on valittu jälleen kerran Suomen parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi

Nissan Nordic Europe palkitsi jälleen vuoden menestyksekkäimmät jälleenmyyjät. Nissan Drive -tapahtumassa palkitaan vuosittain ne jälleenmyyjät ja jälleenmyyntiliikkeiden työntekijät, jotka ovat onnistuneet erityisesti myynti- ja jälkimarkkinointitoimissaan ja tarjonneet poikkeuksellisen hyvää asiakaspalvelua.
 
Suomen parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi valittiin Auto-Kehä Oy, Karkkila. Auto-Kehälle palkinto oli jo seitsemäs Nissan Nordic Europen myöntämä Vuoden Jälleenmyyjä tunnustus 11 vuoden sisällä. Aiemmat ovat vuosilta 2007, 2008, 2010, 2014, 2015 ja 2016. 
 
”Auto-Kehä Karkkila on ollut vuosi toisensa jälkeen parhaiden jälleenmyyjien joukossa. Vuoden Nissan-jälleenmyyjä palkinto menee nyt jo seitsemättä kertaa Auto-Kehälle, mikä kertoo Auto-Kehän koko henkilökunnan sitoutuneesta, pitkäjänteisestä ja asiakaslähtöisestä Nissan- kulttuurista. Olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme palkita Auto-Kehän erinomaisen työn Nissan brändin parissa”, kertoo Nissan Suomen maajohtaja Tommi Luopajärvi.
 
Auto-Kehä Oy on palkittu menestyksestään myös kansainvälisellä tasolla. Vuonna 2007 Auto-Kehä sai ensimmäisenä Nissan Nordic Europe Oy:n markkina-alueen jälleenmyyjänä Nissan Sales and Service Way (NSSW) Global Award -palkinnon. Vuonna 2015 Auto-Kehä valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi.
 
”Vaikka Auto-Kehä on voittanut kyseisen palkinnon jo useaan kertaan, se ei vähennä tämän tunnustuksen arvoa. Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme mahdollisimman hyvää palvelua ja kokemusta heidän asioidessaan yrityksessämme. Olen ylpeä henkilökunnastamme ja heidän tekemästä laadukkaasta työstä”, sanoo Auto-Kehä Oy:n toimitusjohtaja Olli Liljegren.

Ensi vuonna Auto-Kehä viettää 60-vuotisjuhlavuotta, jolloin pyrimme palvelemaan asiakkaitamme vähintään samalla tasolla kuin aiemminkin. Saattaapa olla tiedossa jotain yllätyksiäkin juhlavuotemme kunniaksi”, Liljegren jatkaa.

Vuoden 2018 parhaat Nissan-jälleenmyyjät:

  • Suomen paras Nissan-jälleenmyyjä: Auto-Kehä Oy, Karkkila
  • Suomen paras Nissan-myynti: Autosalpa Oy, Kotka
  • Suomen paras Nissan-jälkimarkkinointi: Autotalo Ripatti, Lappeenranta
  • Suomen paras Nissan-rahoitusjälleenmyyjä: Laakkonen Oy

Henkilökohtaiset palkinnot:

  • Suomen paras Nissan-myyjä: Markus RantalaKäyttöauto Oy, Seinäjoki
  • Suomen paras Nissan-huoltoneuvoja: Marko Heikkilä, Käyttöauto Oy, Seinäjoki