Need for Speed, Driver, Bullit, Nastalaudassa, Bumblebee, Konna ja Koukku, Puhalletu 60 sekunnissa yms. Elokuvamaailma on ottanut autoista paljon irti ja sitä kautta myös autojen tuunaus on levinnyt ympäri maailmaa. Kaikki tietävät kuinka Aasiassa ja varsinkin Japanissa tuunataan autoa todella näyttäviksi menopeleiksi ja Amerikoissa rakennellaan varsinaisia maantiekiitäjiä, jokaisessa maassa oman kulttuurinmukaisesti.

Autojen kotituunaus

Pienellä muutoksella iso ero

Yksi helpommista tuunauksista on laittaa autoon tarroja, tai vaikkapa asentaa tummennukset ikkunoihin. Voit vaikka tilata ikkunakalvoa netistä ja asentaa itse omat kalvosi, kunhan katsot ohjeet ensiksi ja vaikka harjoittelet kertaalleen ennen omaan autoon kajoamista. Itse tummentaminen on varmasti halvempaa kuin ammattilaisella teettäminen, kunhan teet sen ajan kanssa ja huolellisesti. Ikkunakalvo ei myöskään ole mikään kallis investointi tai tilaa autoosi uudet lamppukalvot reilulla 20 eurolla ja jo sillä saat uudenlaisen efektin autollesi.

Huomioi kuitenkin itse laittaessasi tummennuksia autoosi, että etulasien tummennus (etusivulasit ja tuulilasi) jälkikäteen on Suomessa kokonaan kielletty lailla.

Suomessa takasivulasit ja takalasin saa tummentaa kokonaan, vaikka mustalla spray-maalilla jos siltä tuntuu. Ikkunoita ei saa muuttaa siten, että niistä voi aiheutua haitallisia heijastuksia. Ikkunoihin asennettavat peilaavat kalvot ovat siis Suomessa kokonaan kiellettyjä ja tämänkin takia myös tummennuskalvot on hyvä tilata Suomesta, sillä tuskin kukaan täällä sinulle laittomia kalvoja myy.

Enemmän taitoa, enemmän mahdollisuuksia

Autojen kotituunaus

Jos olet käsistäsi taitava voit ostaa autoliikkeestä muunkinlaisia pieniä tuunausosia, ilman että menet konepellin alle vielä mitään ruuvailemaan. Autovaraosaliikkeistä ja netin erikoisliikkeistä on saatavilla ihan jopa suoraan automerkkikohtaisia tuunaussarjoja, joilla autosta saadaan kohtuullisen kivuttomasti aivan uudennäköinen. Kannattaa kuitenkin tilata yleensä suomalaisista nettikaupoista, sillä ulkomailta tilattaessa sinun pitää olla huomattavasti tietoisempi kaikista säädöksistä, ettet vahingossa tuunaisi autoasi liikaa ja huomaisi sinivalojen välkkyvän takalasissa. Voit vaikka tuunata työpakettiautosi sellaiseksi, että lounastauollakin naapurifirman työntekijät katsovat sitä ihaillen.

Moottoriin ei kannata itse koskea

Jos et ole aivan varma mitä teet, kannattaa moottorin säätäminen ja modifioinnit jättää sellaisille, jotka niistä oikeasti jotain tietävät, ettei käy pahasti. Ei olisi yhtään kivaa, jos pienet teho-osat itse asennettuasi huomaisit moottoritiellä autosi pudottelevan osia pientareelle ja savun nousevan konepellin alta.

Jos olet tietokonenörtti, voit kokea houkutuksen hakea sopiva ohjelmisto netistä ja yhdistää läppärisi autosi tietokoneeseen ja tehdä vähän säätöjä, voit jopa onnistua siinä, mutta poliisin pysäyttäessä ylinopeudella ajamisen jälkeen saattaa selvityksissä käydä ilmi, että olet muokannut autosi ominaisuuksia liikaakin – ei sitä koskaan tiedä, jos ei ole itse ammattilainen ja siinä vaiheessa, kun näin käy, ei auta selitykset ”mutta kun en mä tiennyt”…

Kannattaa myös tiedostaa, että autoa muokattaessa voi hyvinkin käydä, että kaikki sen takuut eivät ole sen jälkeen voimassa, eli jos jotain autolle sitten tapahtuu, vastuu ja kustannukset ovat täysin autonomistajan.

Autoja katselemaan

Jos sitten autojen tuunaus oikeasti alkaa kiinnostaa, kannattaa tutustua oman alueen autokerhoisin ja käydä kerran vuodessa Helsingissä järjestettävässä Tuning Car Showssa, joka tänä vuonna järjestetään 19.-21.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Huhtikuun tapahtuma ei ole vain tuningshow vaan tapahtumassa on esillä vaikka minkälaisia autoa ja tapahtumaa on tarjolla koko perheelle. On Drag Race, pin-up tyttöjä sekä Miss Hot Rodin valinta. Autojen lisäksi tapahtumassa on nähtävillä myös erikoisrakennettuja tuning moottoripyöriä. Tapahtuman järjestää FHRA yhdessä Suomen autohistoriallisen keskusliiton kanssa, joka tuo paikalle hienoimmat klassikkoautot ja monien mobilistikerhojen edustajat.