10. kesäkuuta. Sardinian MM-rallissa alkutahdit WRC2-luokassa määräsi Portugalin tapaan ranskalaiskuljettaja Stéphane Lefevbre. Škoda Motorsport -kuljettajien, Jan Kopeckyn vauhti ja sitkeys kuitenkin palkittiin, kun Kopecky ajoi ylivoimaiseen voittoon ja Ole Christian Veiby toi Škodansa maaliin toisella sijalla.

Jan Kopecky selkeään voittoon Sardiniassa – Veibyltä upea nousu toiseksi

Kilpailun alku oli Škodalle haasteellinen, sillä Lefevbre onnistui repimään päivän loppuun itselleen 14 sekunnin johtoaseman. Veiby puolestaan kohtasi isompia ongelmia, ollen kärkeä perässä peräti neljä ja puoli minuuttia.

-Onneksi pääsimme huoltoon asti. Kuudennella erikoiskokeella meille tuli ongelmia ripustusten kanssa ja vetoakseli pullahti ulos. Mutta pääsimme huoltoon ja huomenna taistelemme taas, totesi norjalainen Škoda Motorport -kuljettaja Ole Christian Veiby ensimmäisen ajopäivän päätteeksi.

Kopecky kärkeen – Veiby lauantain nopein

Lauantain toisella erikoiskokeella WRC2-luokkaa johtanut Lefevbre joutui keskeyttämään jousitusrikon takia. Näin Jan Kopecky onnistui nousemaan kärkeen yli minuutin erolla. Veiby löytyi seitsemänneltä sijalta. Matkaa palkintopalliin oli noin kaksi minuuttia. Veibyn huima vauhti ja kanssakilpailijoiden epäonni nosti Veibyn jo kolmannelle sijalle, kun kuljettajat saapuivat lauantain yötauolle.

-Tavoite oli nousta palkintokorokepaikoille tänään. Onnistuimme siinä ja olen todella iloinen suorituksestamme, totesi Veiby.

Lauantain seitsemästä erikoiskokeesta kuusi päättyi Veibyn voittoon. Jäljelle jäänen erikoiskokeen voitti Jan Kopecky.

Kopecky varmoin ottein voittoon – Veiby täydensi Škoda Motorsportin kaksoisvoiton

Sunnuntaina ajetut neljä erikoiskoetta, eivät horjuttaneet Škoda Motorsport -kuskien asemaa. Jan Kopecky onnistui jatkamaan voitokkaita otteitaan rallin MM-sarjassa. Kopecky osallistui tällä kaudella kolmanteen MM-ralliinsa ja voitti WRC2-luokan yhtä monennen kerran. Ero WRC2-luokan pisteissä johdossa olevaan tallikaveriin, Pontus Tidemandiin on nyt 18 pistettä.

-Kiitos tiimille ja kartturille. Teimme loistavaa tulosta perjantaina ja se mahdollisti tämän lopputuloksen. Lopputuloksena meille virheetön suoritus, totesi Jan Kopecky onnellisena Sardinian MM-rallin viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Ole Christian Veiby pystyi vielä sunnuntaina jatkamaan huimia otteitaan ja nousi täydentämään Škoda Motorsportin kaksoisvoiton Sardinian MM-rallissa. Veiby ohitti Hyundailla ajaneen Nicolas Ciaminin viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Ja onnistui pitämään asemansa rallin päättäneellä erikoiskokeella.

WRC2-luokan lopputulokset Sardinian MM-rallissa:

1. Kopecky/Dresler (CZE/CZE), ŠKODA FABIA R5, 3:42:33.3

2. Veiby/Skjærmoen (NOR/NOR), ŠKODA FABIA R5, + 3:02.6

3. Ciamin/de la Haye (FRA/FRA), Hyundai i20 R5, + 3:18.7

4. Andolfi/Scattolin (ITA/ITA), ŠKODA FABIA R5, + 6:32.2

5. Pieniazek/Mazur (PL/PL), ŠKODA FABIA R5, + 7:11.3

Rallin MM-sarja jatkuu Suomessa 26.-29. heinäkuuta.