19. elokuuta 2018. Jan Kopecky nousi Saksan MM-rallin WRC2-luokan voitollaan sarjan kärkeen ohi ruotsalaisen tallikaverin Pontus Tidemandin. Kalle Rovanperä menetti johtonsa, mutta saavutti hienosti toisen sijan. Saksan MM-rallissa ajettiin sunnuntaina kolme erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyi yli 70 kilometriä. 

Lauantaina WRC2-luokan yhdeksänneltä sijalta kolmanneksi noussut ŠKODA Motorsportin kokenut tšekkiläiskuljettaja Jan Kopecky onnistui sunnuntain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella saalistamaan kärkipaikan takaisin. Kopecky menetti lauantaina johdon rengasrikon vuoksi, mutta onnistui nousemaan johtoasemaan viimeistä edellisellä erikoiskokeella.

– Vaikea tätä eilen oli uskoa, kun menetimme niin paljon aikaa rengasrikossa. Tämä on osoitus siitä, ettei koskaan kannata luovuttaa, totesi tyytyväinen Jan Kopecky.

Lopulta Kopeckyn voittomarginaali oli 3,8 sekuntia toiseksi tulleeseen suomalaiseen tallikaveriin, Kalle Rovanperään. Voitollaan Kopecky ohitti Pontus Tidemandin WRC2-luokan kokonaispistetilanteessa. Molemmilla kuljettajilla on nyt yhtä monta kilpailua ajettuna.

Rovanperän kypsälle ajolle palkintona toinen sija

WRC2-luokkaa nopean ja kypsän ajon ansiosta lauantain jälkeen johtanut Kalle Rovanperä lähti ajamaan järkevää ajoa. Rovanperällä ei ollut tarvetta pitää takana puuskuttavaa Jan Kopeckya takanaan, vaan ajatuksena oli, että mestaruutta jahtaava tšekkiläinen saisi mennä ohi, jos ajamalla pääsisi.

Nopeimman ajan jokaiselle sunnuntain erikoiskokeelle ajanut Kopecky ohitti lopulta Rovanperän, mutta maaliin saapui tyytyväinen suomalaiskuski.

– Pakko sanoa, että teimme todella hyvää työtä. Oli todella vaikea kilpailu, kuten arvelimmekin, mutta suunnitelmien mukaan ajamalla pääsimme tähän saavutukseen, kertoi onnellinen Kalle Rovanperä viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Rallin MM-sarja jatkuu Turkin MM-rallilla neljän viikon päästä syyskuun 13. päivä. Turkin MM-ralli tekee paluun MM-sarjaan yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

Saksan MM-ralli, WRC2-luokan lopputulokset:

1. Kopecky/Dresler (CZE), ŠKODA Fabia R5, 3:16:49.7
2. Rovanperä/Halttunen (FIN), ŠKODA Fabia R5, +3.8
3. Andolfi/Inglesi (ITA), ŠKODA Fabia R5, +18.1
4. Kreim/Christian (GER),ŠKODA Fabia R5, +50.9
5. Kajetanowicz/Szczepaniak (POL), Ford Fiesta R5, +54.4
6. Pieniazek/Mazur (POL), ŠKODA Fabia R5, +2:20,4
7. Ciamin/de la Haye (FRA), Hyundai i20 R5, +2:22.1