14. elokuuta 2018. Rallin MM-sarja jatkuu viikonloppuna kauden yhdeksännellä osakilpailulla Saksassa. ŠKODA Motorsportin kuljettajina kilpailussa ajavat tšekkiläinen Jan Kopecky ja Suomen 17-vuotias Kalle Rovanperä.

Kalle Rovanperällä edessä ensimmäinen asfaltilla ajettava MM-ralli – Jan Kopecky pyrkii WRC2-luokan kärkeen

Tällä kaudella WRC2-luokassa kahdeksasta osakilpailuvoitosta seitsemän on ajettu ŠKODA Fabia R5 -ralliautolla. Saksan MM-ralliin ŠKODA Motorsportilla on jälleen tarjota vahva miehitys, sillä mukana ovat tšekkiläiskuski Jan Kopecky ja Kalle Rovanperä. Kopecky on kokenut Saksan MM-rallin kävijä. Kokemuksen lisäksi tšekkiläinen on osoittanut vauhtinsa, sillä miehen tilillä on WRC2-luokassa 34 erikoiskokeen pohja-aikaa menneiltä vuosilta. WRC2-luokan pisteissä Kopecky on 18 pisteen päässä ruotsalaisesta tallikaverista Pontus Tidemandista. Tidemand ei aja Saksassa, joten kilpailun vähemmän ajaneella Kopeckylla on mahdollisuus ottaa luokan kärkipaikka pisteissä.

– Kysymys on siitä, että onnistumme välttämään rengasrikot. Viime vuonna johdimme, kunnes rengas hajosi legendaarisella Panzerplatten erikoiskokeella. Tänä vuonna en halua uusia sitä virhettä. Voitin täällä kolme vuotta sitten ja sen haluan totta kai kokea uudestaan, Kopecky ennakoi.

Rovanperä ensimmäiseen MM-ralliin asfaltilla: ”En malta odottaa rallin alkua ”

Kalle Rovanperän MM-ralliurakka kaudella 2018 alkoi legendaarisesta Monte Carlon MM-rallista. Vaikka erikoiskokeet ovat asfalttipinnoitteisia, ei kisaa voida pitää puhtaana asfalttirallina jäisten ja lumisten olosuhteiden johdosta. Rovanperällä on toki tältäkin vuodelta asfalttikokemusta toukokuisesta Sachsen-rallista, mutta nyt edessä on ensimmäinen MM-tason ralli kestopäällysteellä.

– Tykkään Saksan MM-rallin haasteesta. Tietyyppejä löytyy vähän kaikenlaisia. On toisaalta teknistä ja pientä tietä neulansilmineen Moselin viinitarhojen keskellä. Sitten on taas toisaalta todella nopeaa sementtiä Baumholderin sotilasalueella, jossa on myös liukasta. Lisäksi tuolla alueella tietä reunustavat betoniporsaat ja surullisen kuuluisat Hinkelsteinit, jotka ovat tarkoitettu estämään panssarivaunujen luisumisen tieltä. Meillä oli hyvät testit kisaa varten, enkä malta odottaa, että pääsen Škodan rattiin, Rovanperä kuvaili ennakkotunnelmiaan.

Saksan MM-ralli alkaa torstaina 16. elokuuta St. Wendelin yleisöerikoiskokeella kello 20.08 Suomen aikaa. Rallin voittaja on selvillä sunnuntaina noin kello 14.00

Tiesitkö…

… että Saksan MM-rallin pääpaikka siirtyi tälle vuodelle Saarbrückenin kaupungista pienempään St. Wendeliin, jossa ajetaan myös rallin avauserikoiskoe?
… että Saksan MM-ralli nousi MM-kalenteriin vasta vuonna 2002 ADAC Rallye Deutschlandin ja AvD Hunsrück Rallyen yhdistyttyä yhdeksi kilpailuksi?
… että vaihtelevat sääolosuhteet ja erilaiset tienpinnat pakottavat kuljettajat tekemään kompromisseja rengasvalintojen ja jousituksen säätöjen kanssa?
… että Jan Kopecky johti viime vuonna ŠKODA Fabia R5:lla Saksan MM-rallin kokonaiskilpailua ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen?