Tänä kesänä Suomen teillä on entistä enemmän liikennettä. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että ulkomaanmatkailun sijasta moni on valinnut kesälomalleen kotimaan kohteen, tai jopa vuokrannut tai ostanut itselleen asuntoauton tai asuntovaunun – Suomessa onkin oikea karavaanaribuumi. Jos muuten olet nyt vasta opettelemasssa liikkumista isommalla yhdistelmällä, kannattaa katsoa oppia vaikka täältä, kuinka parkkeerataan asuntovaunu.

Suunnittele ja ota aikaa tarpeeksi

Kesäliikenteessä ei voi tarpeeksi painottaa ajan merkitystä. Kiireessä kuski tekee virheitä, jotka saattavat koitua kalliiksi. Ota siis tarpeeksi aikaa matkantekoa varten ja suunnittele reitti etukäteen.

  • varmista, että autossa on mukana kaikki tarpeellinen
  • suunnittele reitti siten, että matkalla on tarpeeksi pysähtymisiä
  • mieti jo valmiiksi tekemistä autoon jos välimatkat ovat pitkiä

Totta kai matkaaminen aikuisporukassa on sitten erilaista kuin lasten kanssa, mutta kuskin tulee olla levännyt ja hyvin nukkunut. Jos sinulla on esimerkiksi vaikeuksia saada unta, voisit kokeilla vaikka CBD-öljyä, se voisi auttaa, ja lue lisää aiheesta jos parempi uni kiinnostaa. CBD-öljy on luonnonvalmiste, jolla on tutkitusti useita hyviä ominaisuuksia, mutta sen vaikutukset ovat myös yksilöllisiä. Kannattaa kuitenkin lukea ja miettiä, jos siitä olisi apua. Nimittäin väsyneenä rattiin istuminen ei ole koskaan hyvä asia, ei yksin eikä varsinkaan matkalaisten kanssa.

Suomessa on lähes vuosittain tutkittu rattiin nukahtamista. Professori Markku Partinen sanoin Ylelle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa että rattiin nukahtaminen on harvinaista. Suomalaisista kuitenkin reilu 10 % on pelännyt rattiin nukahtamista ja lähes 1/10 on torkahdellut ajaessaan. Hesari kirjoitti aikoinaan että rattiin nukahtaminen on kuitenkin osasyynä jopa yli 30 % pahoista liikenneturmista. Yleensä väsyneenä ajettu kolari on onnettomuus, joka tapahtuu hyvässä kelissä ja aivan tavalliselle kuskille. Professori Partinen kertoo, että ihminen voi olla ajaessaan yli kymmenen sekuntia unessa, itse sitä huomaamatta, silmät avoinna ja kädet ratisssa.

Pidä taukoja!

Jos sinusta siinä kuskin paikalla tuntuu väsyneeltä, haukottelet ja silmiä hiertää – PIDÄ TAUKO! Jos olet yksin liikkeellä, ota vaikka 10-20 minuutin torkkutauko, älä kuitenkin nukku pidempää, sillä se sitten häiritsee varsinaista unirytmiäsi. Tällainen parin kymmenen minuutin torkkuminen antaa aivoillesi uutta puhtia ja jaksat taas keskittyä liikenteeseen.

Säännöllinen vuorokausirytmi takaa parhaan mahdollisen unen, mutta jos sellaista ei ole ollut ja ole lähtenyt kuskiksi, ei pidä oman vastuullisuuden tunteen ottaa vääränlaista niskalenkkiä. Se on vastuullista, että myönnät olevasi väsynyt ja tarvitsevasi sen vartin tauon. Turun ylioppistollisen keskussairaalan osastonylilääkäri ja Uni-hengityskeskuksen johtaja Tarja Saaresranta on kertonut, että yhdet päiväunet kello 12-15 välillä 10-20 minuutin pituisina eivät haittaa nukkumaanmenoa. Voit myös kokeilla rekkamiesten salaisuutta, eli kuppia kahvia ja sen jälkeen nokosia.

Suunnittelun merkitys

Oman kotimaan lomamatkan suunnittelun merkitys korostuu, jos matkassa on pieniä lapsia. Jos olet autolla Suomessa liikenteessä aikuisten kesken, löytyy helpommin yöpymismahdollisuuksia, varsinkin jos on valmis antamaan periksi luxus-tavoitteista. Suomi on täynnä erilaisia pikkupaikkoja, joissa voi viettää öitä. Pienten lasten kanssa on hyvä valita sellaisia ajoreittejä, joilla on tarpeeksi pysähdyspaikkoja ja jos kokonaismatka on satoja kilometrejä, kannattaa matkan varrella yöpyä jossain Suomen tuhansista vuokramökeistä. Nykyään vuokramökit löytyvät helposti netistä ja varauksen voi tehdä hyvin kotona ennen matkaan lähtöä. Itseasiassa voi tehdä koko matkasuunnitelman vaikka maksuttomalle Google kartalle ja lisätä kaikki pysähdykset kartalle mukaan ja tehdä vaikka lasten kanssa pelin koko matkasta, miksei?

Paikkoja Suomessa joissa kannattaa käydä

Iltasanomat listasi juuri kesän kynnyksellä paikkoja, joissa Suomessa kannattaa käydä. Porvoo, Naantali ja Hamina ovat pieniä suomalaisia kaupunkeja, joista varsinkin Haminan pyöreä kaupunkirakenne etsii vertaistaan Suomessa. Jos kaupunkimiljöö kiinnostaa, niin Haminan voi lisätä omalle kartalle.

Entä oletko kokenut Lapin yöttömän yön? Lapissa Enontekiöllä keskiyön aurinko paistaa 22.5.–22.7.2020 eli vielä ehtisit kokea sen, jos nyt lähdet ajamaan.

Entä oletko käynyt suomalaisessa vanhassa ruukissa? Salosta, Loviisan Ruotsinpyhtäällä, Karkkilasta ja Raaseporin Fiskarsista löytyy alueet, joilla voi nähdä osan Suomen ruukkihistoriasta ja yöpyä historiallisissa maisemissa.

Matkustat sitten tänä kesänä minne tahansa, toivottavasti saat uusia kokemuksia.