Mercedes-Benz nousi kesäkuussa viiden kärkeen 699 autolla

Mercedes-Benz oli kesäkuussa Suomen 5. suosituin henkilöautomerkki 699 ensirekisteröidyllä autolla. Markkinaosuus oli tasan 6 prosenttia eli kokonaisen prosenttiyksikön viime vuotta edellä. Koko vuoden 1. puoliskon markkinaosuus on 5 prosenttia 3473 ensirekisteröidyllä autolla. Malleista suosituimmat ovat E-, C- ja GLC-mallisarjat. Suomessakin valmistettavan GLC:n kysyntä on tänä vuonna kasvanut 72,6 prosenttia kaikkiaan 604 autoon.

Mercedes-Benz nousi kesäkuussa maan 5. suosituimmaksi

Mercedes-Benzin yritysmyynti kasvoi yli 14 prosenttia kuudessa kuukaudessa

Vuoden ensimmäisen puolikkaan jälkeen Mercedes-Benz on maan 6. suosituin henkilöautomerkki yritysmyynnissä.  Kesäkuun loppuun mennessä on ensirekisteröity yrityskäyttöön 1128 uutta Mercedes-Benziä. Tämä on 14,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2017. Mercedes-Benzin osuus yritysmyynnistä on 6,6 prosenttia. Kesäkuussa ensirekisteröidyistä autoista yritysautoja oli 263 kappaletta.

Tähtimerkki on yhä kovaa valuuttaa taksikaupassa

Mercedes-Benz on edelleen kotimaisen taksikaupan johtotähti 399 autolla ja 30,4 prosentin osuudella kuuden kuukauden jälkeen. Kesäkuussa – ennen heinäkuun taksiuudistusta – takseja ensirekisteröitiin Suomessa kaikkiaan 377 kappaletta. Näistä Mercedes-malleja oli 115, mikä toi edelleen 30,5 prosentin osuuden kokonaismyynnistä. Seuraavaksi suosituinta merkkiä Volkswagenia ja kolmantena olevaa Volvoa on yhteensä myyty puolessa vuodessa 374 kappaletta – vähemmän kuin Mercedes-Benziä yksin. Mercedes-Benzin kappalemääräinenkin myynti on lähes viime vuoden tasolla, ja markkinaosuus on noussut 2,3 prosenttia. Maan ehdottomasti suosituin taksimalli on alkuvuonna ollut kestosuosikki E-sarja (267 kpl), ja sijalta 4 löytyy Sprinter 53 kappaleen menekillä. Joka 5. tänä vuonna ensirekisteröity taksiauto on ollut E-sarjan Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz EQC:n testikausi jatkuu Espanjan paahteessa

Mercedes-Benz EQC -täyssähköauton onnistuneet talvitestit Suomessa saavat jatkoa kesän aikana Espanjassa, jossa lämpötilat nousevat aina 50 asteeseen saakka. Näissä olosuhteissa testataan esimerkiksi matkustamon ilmastoinnin tehoa, latausteknologiaa sekä akun jäähdytyksen toimintaa. ”Talvikaudentestit 35 asteen pakkasissa onnistuivat hyvin ja luotamme nyt siihen, että kesätestien jälkeenkin olemme täysin aikataulussa sarjatuotannon aloittamista varten”, EQC:n pääinsinööri Michael Kelz sanoo. Espanjan kuiva lämpö on kova haaste esimerkiksi akun kestävyydelle ja akun jäähdytyspiirille, jolta vaaditaan näissä oloissa maksimaalista tehoa ja luotettavuutta. Toinen varmistettava asia on ilmastoinnin toiminta: aiheuttaako jäähdytyskompressorin jatkuva käyttö ylimääräistä ääntä matkustamossa? Espanjassa testataan myös kuljettajaa avustavien järjestelmien toimintavarmuutta: tunnistaako auto kansalliset, hieman muista maista poikkeavat liikennemerkit, tietullipisteet sekä nopeusrajoitukset.

Ikoninen smart täyttää 20 vuotta, yli 2,2 miljoonaa autoa myyty

Frankfurtin autonäyttelyssä 1997 esiteltiin ensi kertaa todellinen automaailman uudistaja: smart city coupé, nykyinen smart fortwo. Elämäniloa, liikkumisen helppoutta ja teknisiä innovaatioita hehkuva kaupunkiautomallisto on edennyt jo 3. sukupolveen, joka esiteltiin vuonna 2014. Autoja on myyty 20 vuodessa yli 2,2 miljoonaa kappaletta, ja smartista on muodostunut oman kokoluokkansa kulttiauto. ”20 smartin vuotta todistavat ennen kaikkea tiimimme ja automyyjiemme menestyksestä. He ovat laittaneet osaamisensa, luovuutensa ja intohimonsa peliin kaupunkielämän laadun parantamiseksi”, smartin pitkäaikaisena toimitusjohtajana toiminut Dr Annette Winkler sanoo. Tällä hetkellä smartia myydään 46 maassa, eikä tahti ole hellittämässä. Vuodesta 2017 lähtien kaikista kolmesta mallista on ollut tarjolla myös täyssähköiset versiot. Viime vuonna Frankfurtissa esiteltiin vision EQ fortwo: sähkötoiminen ja autonominen vaihtoehto tulevaisuuden kaupunkiliikenteeseen – ilman polkimia ja ohjauspyörää.

Daimlerin suurin testikeskus avataan syksyllä

Daimler avaa syksyllä uuden testi- ja tuotekehityskeskuksen Immendingeniin Saksaan. Yhteensä 520 hehtaarin laajuinen alue on erityisesti suunniteltu tulevaisuuden voimanlähteiden ja uusien autonomisten autojen tuotekehitystä varten. Alueella on yli 20 erilaista testirataa ja erillinen kaupunkiajon simulointiin räätälöity tieverkko. Alueella on myös voimakkaasti kallistetulla ”parabolica-kaarteella” varustettu 4,8 kilometrin mittainen rata, johon kuuluu 1,7 kilometrin mittainen pääsuora.

Mercedes-Benz SL -klassikot kruunaavat Silvretta-ajon alppimaisemissa

Mercedes-Benz osallistuu kaikkiaan kahdeksalla klassikkoautolla 5.-7. heinäkuuta ajettavaan Silvretta Classic Rally Montafon -tapahtumaan Itävallan, Sveitsin ja Liechtensteinin alppimaisemissa. Autot tulevat yhtiön omista kokoelmista, ja peräti neljä niistä on SL-mallisia. Näyttävin osallistuja on punainen 300 SL ”Lokinsiipi” (W 198), jonka ohjauspyörän takana on muotisuunnittelija, autokeräilijä ja ohjaaja Magnus Walker. Muut SL mallit ovat 190 SL:n kisaversio (W 121), 230 SL (W 113) sekä 500 SLC Coupé (C 107). Silvretta Classic Rally Montafon on ajettu vuodesta 1998 lähtien, eli tapahtuma täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tänä vuonna Motor Klassik -rallisarjaan kuuluvan tapahtuman lähtöviivalla on 180 autoklassikkoa.

Samaan aikaan Ranskassa ajettavassa Le Mans Classic-ratakilpailussa nähdään radalla kaksi 300 SL-autoa.