Perheen karvainen jäsen on mukavaa seuraa myös lomamatkoilla. Koiran kanssa on helppo matkustaa autossa, kun koira on tottunut autoiluun ja matkaan on varauduttu. Ennen automatkaa kannattaa varustella auto oikein, jotta matkanteko on kaikille matkaajille mukavaa ja turvallista.

Näin matkustat turvallisesti koiran kanssa autolla – lue asiantuntijan neuvot onnistuneeseen reissuun

Irrallaan autossa matkustava koira on turvallisuusriski kaikille autossa matkustaville. Koira matkustaa turvallisimmin autossa joko koirille suunnatuissa turvavyövaljaissa, tai avoimessa tavaratilassa. Tavaratilan ja matkustamon välillä tulee olla koiraverkko, joka estää koiran liikkumisen matkustamon puolelle etenkin äkkijarrutuksessa. Tavaratilaan voi asentaa koiralle myös sopivan kokoisen, kiinteän kuljetushäkin.

– Koiran henkivakuutus korvaa eläimen menettämisen ja eläinlääkärikuluvakuutuksesta maksetaan eläinlääkärin tutkimus-ja hoitokuluja, jos matkan aikana sattuu jotain ikävää, kertoo eläinvakuutusten asiantuntija Raisa Tarola.

Koiraystävällinen taukopaikka ilahduttaa kaikkia

Auton sisälämpötila kohoaa kesäisin jopa muutamissa minuuteissa vaarallisen korkeaksi myös varjossa. Lämpöhalvaus on riski erityisesti lyhytkuonoisille koirille, pennuille ja iäkkäille koirille. Ikkunan raottaminen ei viilennä autoa tarpeeksi tai estä lämpötilan nousua.

Auton ilmastointi helpottaa myös koiran oloa kuumana matkustuspäivänä. Joistakin autoista löytyy toiminto, jolla ilmastoinnin saa jätettyä päälle auton sammuttua. Aina ei siis ole kyseessä vaaratilanne, vaikka koira olisikin yksin autossa. Ennen ikkunan rikkomista koiran kunto kannatta arvioida huolellisesti – jos koira on apaattinen ja ei läähätä, voi olla kyseessä lähestyvä lämpöhalvaus.

– Jos autossa ei ole ilmastointia, koiran riittävästä viilentämisestä ajon aikana voi huolehtia samalla tavalla kuin itsensä viilentämisestä, esimerkiksi avaamalla ikkuna. Pitkille automatkoille tulee huolehtia mukaan riittävästi vettä, Tarola lisää.

Yhteinen tauko ilahduttaa koko matkaseuruetta. Sen sijaan, että koiran jättäisi tauon ajaksi yksin autoon, kannattaa ajoreitiltä tutkia koiraystävälliset taukopaikat. Ravintolat, kaupat ja muut koirat tervetulleiksi toivottavat paikat löytää esimerkiksi tassutkartalla.fi tai koirasuomi.fi -sivustoilta.

Asiantuntijan vinkit pidemmälle matkalle koiran kanssa:

1. Onko koiralla jokin lääkitys, joka olisi hyvä olla mukana koiran terveydentila huomioiden? Esimerkiksi niveloireista ajoittain kärsivällä koiralla kipulääkkeet? Ota ne mukaan matkalle.

2. Suunnittele mahdollisuuksien mukaan ajoreitti sellaiseksi, että matkalle osuisi koiralle sopivia uimapaikkoja tai koirapuistoja, joissa koira voi jaloitella tai viilentää oloaan.

3. Koiralle kannattaa pakata mukaan ”peruslääkekaappi” esimerkiksi mahdollisten haavavammojen sitomista varten. Ennakkoon tulee tarkistaa missä on lähimmät päivystävät eläinlääkäriasemat hätätapausten kuten käärmeenpureman varalta.

4. Ulkomaille autolla matkaavan on syytä selvittää mitä asiakirjoja ja todistuksia kohdemaa vaatii eläimeltä, kuten tunnistesiru, rekisteritodistus, rokotustodistukset ja niin edelleen. Selvitä myös, mitä asiakirjoja koirasta tulee pystyä toimittamaan Suomeen palatessaan rajaeläinlääkärille.