Helsingissä alkaa tästä keväästä eteenpäin ennätysmäärä robottibussiliikennettä. Kevään ensimmäinen robottibussi alkaa liikennöidä Suvilahdessa torstaista 26. huhtikuuta alkaen – säävarauksella! Metropolia ammattikorkeakoulun, Forum Virium Helsingin ja muiden yhteistyökumppaneiden SOHJOA-hankkeen bussin reitti kulkee Suvilahden portilta Stadin panimon kautta Sörnäisten rantatielle. Ympäristö on dynaaminen, robottibussi ajaa autojen seassa ja kapeilla kujilla, ilman selkeitä tieliikenteen ajolinjoja.

Robottibussit valtaavat uusia alueita Helsingissä

Koeajojen aikana tehdään myös matkustajille käyttäjäkyselyitä. Niiden avulla on tarkoitus selvittää, miten helsinkiläiset kokevat robottibussit ja automaattiliikenteen.

Helsinki pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Muutos vaatii erilaisten kokeiluiden kautta parhaiden päästöttömien ratkaisujen löytämistä. Tavoitteena on maailman toimivimmat liikkumisen palvelut. Asukkaille tämä tarkoittaa hiilineutraaleja liikkumisen valinnanmahdollisuuksia ja helppokäyttöisiä palveluita, yrityksille älyliikenteen maailmanluokan testiympäristöä, Helsingin kaupungille kilpailuetua ja tiedeyhteisölle hedelmällistä tutkimusympäristöä.

Robottibusseja eri puolille kaupunkia

Suvilahden robottibussin lisäksi toinen robottibussilinja alkaa ajaa Kivikossa alkukesästä lähtien. Helsingin kaupunki on ostanut ensimmäisen oman robottibussinsa, jota operoidaan ja testataan Kivikossa vakituisena reittinä. Kyseinen Helsinki RobobusLine on ensimmäinen pitkäkestoinen, vakituisen reitin robottibussikokeilu Helsingissä. Se on osa vähäpäästöistä kaupunkielämää, asumista ja liikkumisratkaisuja edistävää mySMARTLife-hanketta. Kivikossa kokeillaan lähiöympäristöä, jossa reitti palvelee Kehä I varresta hiihtohallille ja frisbee-radalle kulkevia.

Kolmanneksi Sohjoa Baltic -hanke käynnistää alkusyksystä robottibussiajot pääkaupunkiseudulla. Hanke tuo robottibussit Itämeren ympärysvaltioihin osaksi älyliikenteen ja vähäpäästöisemmän joukkoliikennöinnin kokeiluja.

Lisäksi vuosina 2018–2020 Helsinkiin luodaan robottibussilinja osaksi joukkoliikenteen järjestelmää ensimmäistä kertaa. Linja tulee Pasilan ja Kalasataman akselille. Kokeilun tuottaa Forum Virium Helsingin FABULOS-hanke.

”Tämä robottibussipilottien kokonaisuus luo laajamittaisen, kansainvälisesti kiinnostavan testiympäristön, jossa yhdessä kaupunkilaisten ja alan yritysten kanssa haetaan parasta tapaa tuoda automaattiset ajoneuvot parantamaan kaupunkilaisten arkea. Tavoitteena on myös edistää eurooppalaista kilpailykykyä etsimällä urbaaneja ratkaisuja, jotka perustuvat toimivaan joukkoliikenteeseen ja digitaalisiin jakamistalouden palveluihin”, Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö Forum Virium Helsingin kehitysjohtaja Pekka Koponen sanoo.

Helsingin ensimmäisestä pilotista opittiin paljon

Pisimpään robottibusseja on kokeiltu kaksivuotisessa SOHJOA-hankkeessa, joka päättyy Suvilahden ajoihin. Mitä Helsingin ensimmäisestä robottibussipilotista opittiin?

”Sohjoa-projekti tarjosi meille paitsi erinomaisen katsauksen suomalaisen älykkään liikkumisen toimijoihin, mutta myös käytännön kokemusta siitä, mitä automaattinen liikenne ja siihen liittyvä teknologia tällä hetkellä on. Eli mihin suuntaan ala on kehittymässä ja minkälaisia asioita on vielä ratkaistava. Päällimmäisenä oppina lienee, että teknologia vaatii vielä jonkin verran kehittymistä, jotta automaattiajoneuvot lunastavat paikkansa liikkumisketjusta niin liikkumistarpeiden ja taloudellisen toteutettavuuden osalta”, projektipäällikkö Oscar Nissin summaa.

Toistaiseksi tehdyillä kokeilujaksoilla on opittu, että pienet, sähkökäyttöiset automaattibussit sopivat logistisesti ja taloudellisesti joukkoliikenteen täydentämiselle, jos niiden tekniikka kehittyy vielä. Tällä hetkellä käytössä olevat robottibussit soveltuvat rakennetuille, mutta vähän liikennöidyille alueille. Eivät siis aivan ydinkeskustaan tai vehreille alueille, joissa ei ole kiinteitä rakennelmia.

Automatisoidun joukkoliikenteen edistäminen vaatii tiivistä yhteistyötä kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyö toimii hyvin. Esimerkiksi SOHJOA-hankkeessa yhteistyötä ovat tehneet Metropolia, Forum Virium Helsinki, Aalto-yliopisto, Maanmittauslaitos, Liikennevirasto, Trafi, 6Aika -hanke ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Robottibusseja ajetaan Suvilahdessa 26.4.2018 alkaen päiväaikaan ma–pe noin klo 10–17 välillä. Ilmaista bussikyytiä voivat tulla testaamaan kaikki halukkaat. Tarkat aikataulut ja säästä johtuvat poikkeukset julkaistaan Twitterissä, seuraa @automatedbusFI