Täysin uuden Ford Focuksen viiden tähden turvaluokituksen takana edistynyt teknologia ja insinöörityön innovaatiot

Täysin uusi Ford Focus tuo asiakkaille varmuutta ja mielenrauhaa kaikissa ajotilanteissa hyödyntäen kattavia kuljettajaa avustavia teknologioita ja edistyksellistä insinöörityötä.

Focus sai aikaisemmin tänä vuonna täydet viisi tähteä puolueettomassa EURO NCAP -törmäystestissä ja oli yksi ensimmäisistä korkeimman turvallisuusluokituksen uusissa tiukemmissa testeissä saavuttaneista ajoneuvoista.

Euro NCAP antoi vähän aikaa sitten kehuja myös ajomukavuutta parantavista teknologioista, joiden ansiosta Focuksella ajaminen on helpompaa ja jotka auttavat kuljettajaa välttämään onnettomuuksia tai minimoimaan onnettomuuksien vaikutuksia.

Focuksen turvallisuutta on kehitetty Fordin uudessa Kölnissä sijaitsevassa 15,5 miljoonaa euroa maksaneessa testilaitoksessa.

”Tärkeintä meille on asiakkaidemme turvallisuus, ja Ford uskookin, että kuljettajaa äkillisissä tilanteissa avustavien älykkäiden autojen tuominen markkinoille on aivan yhtä tärkeää kuin matkustajia onnettomuustilanteessa suojaavien vahvojen autojen kehittäminen”, sanoo Helmut Reder (global vehicle line director B-car and C-car, Ford of Europe).

Aktiivista ja passiivista turvallisuutta

Täysin uusi Ford Focus sisältää enemmän kuljettajaa avustavia ominaisuuksia kuin yksikään Ford sitä ennen. Autossa on kolme tutkaa, kaksi kameraa ja 12 ultraäänianturia, jotka yhdessä tekevät ajamisesta mukavampaa, vaivattomampaa ja turvallisempaa. Lisäksi auton edistykselliset erityisvahvasta teräksestä rakennetut runko- ja korirakenteet on suunniteltu suojaamaan matkustajia onnettomuuden sattuessa.

Kuljettajan keskittymistä edistävät ominaisuudet:

Euro NCAP totesi aikaisemmin tänä vuonna ensimmäisessä automatisoidun ajamisen arviointitapahtumassa Saksassa, että täysin uuden Ford Focuksen teknologia tukee kuljettajaa tasapainoisesti ja luo kuljettajalle hallinnan tunnetta ajon aikana. Kuljettajan ei katsottu olevan vaarassa tulla liian riippuvaiseksi ominaisuuksista, joiden käyttö on yksinkertaisia ja vaistonvaraista.

Onnettomuuden välttämisessä tai sen vaikutusten minimoimisessa tukevat ominaisuudet:

  • Fordin jalankulkijat ja pyöräilijät havaitseva törmäyksenestoavustin (Pre-Collision Assist), huomaa jalankulkijat ja pyöräilijät tiellä, tien läheisyydessä tai matkalla ajoneuvon kulkureitille ja aktivoi automaattisesti jarrut, mikäli järjestelmä havaitsee mahdollisen törmäyksen eikä kuljettaja reagoi varoituksiin.
  • Ennakoiva ohjaustehostin (Evasive Steering Assist) käyttää tutkaa ja kameraa havaitakseen edessä hitaammin liikkuvat ja pysähtyneenä olevat ajoneuvot ja auttaa kuljettajaa ohjaamaan ajoneuvon ohitse, mikäli uhkana on törmäys.
  • Väärän suunnan varoitus (Wrong Way Alert) käyttää tuulilasiin kiinnitettyä kameraa ja auton navigointijärjestelmän tietoja varoittaakseen kuljettajaa merkkiäänellä tai kuvakkeella, jos kuljettaja ajaa kahden ”kielletty ajosuunta” -merkin ohitse moottoritieliittymässä. Järjestelmä tulee ensin saataville Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
  • Fordin kuolleen kulman varoitusjärjestelmä poikittaisliikenteen hälyttimellä (Blind Spot Information System with Cross Traffic Alert) varoittaa kuljettajaa ajoneuvoista, joihin auto saattaa törmätä peruutettaessa pois pysäköintiruudusta. Lisäksi järjestelmä voi jarruttaa automaattisesti välttääkseen törmäyksen tai minimoidakseen sen vaikutukset, mikäli kuljettaja ei reagoi varoituksiin.

Matkustajan turvallisuuden parantamiseksi suunniteltuja ominaisuuksia ovat mm.

  • Törmäyksen jälkeinen jarrutus -teknologia (Post-Collision Braking), joka auttaa vähentämään mahdollisen toisen syntyvän törmäyksen vaikutusta lisäämällä automaattisesti jarrupainetta havaittuaan törmäysvaaran. Nopeuden hiljentäminen voi parhaassa tapauksessa lieventää matkustajien loukkaantumista ja autolle koituvia lisävaurioita.

40 prosenttia parempi törmäyksen vastaanottokyky markkinoilta poistuvaan malliin verrattuna uuden 33-prosenttisesti erityisvahvasta teräksestä ja kovetetusta booriteräksestä valmistetun runkorakenteen ansiosta.

  • Kuljettajan ja etumatkustajan paikalla etusivuturvatyynyt, etu- ja takaosassa turvaverhot.
  • eCall-toiminto niissä Focus-malleissa, joissa on FordPass-modeemi. eCall soittaa hätänumeroon automaattisesti vakavan onnettomuuden sattuessa. Tämän ansiosta matkustajat voivat olla suoraan yhteydessä hätäkeskukseen painamalla SOS-nappia kattokonsolissa.

Aikaisemmin tänä vuonna Euro NCAP antoi Focukselle osana viiden tähden turvaluokitusta korkeat pisteet myös aikuis- ja lapsimatkustajien matkustusturvallisuudesta ja täydet pisteet testeistä, joissa testattiin kahden auton sivutörmäystä.

Focuksessa on nyt myös ensimmäisenä siihen räätälöity, Fordin itsensä kehittämä Ford Stability Control -ajonvakautusjärjestelmä, jonka avulla parannetaan turvallisuutta tien päällä. Jarrutusmatkaa sadan kilometrin tuntinopeudesta on lyhennetty jopa metrillä edelliseen malliin verrattuna. Avuksi tässä on ollut osaan malleista saatavilla oleva uusi sähköinen jarrutehostin (Electric Brake Booster), joka kasvattaa painetta nopeammin.

Uusi törmäystesti parantaa kolariturvallisuutta

Täysin uusi Focus on ensimmäinen Fordin malli, joka on kehitetty Fordin Merkenich Technical Centre -keskuksen uutta törmäystestialustaa hyödyntäen.

15,5 miljoonaa euroa maksanut laitos valmistui alkuvuonna 2018. Siellä Fordin insinöörit voivat hienosäätää ajoneuvojen turvavyö- ja turvatyynyjärjestelmiä entistä tarkemmin ja joustavammin ja näin parantaa matkustajien turvallisuutta.

Laitoksessa voidaan toteuttaa jopa neljä törmäystestiä päivässä. Testeissä käytetään hydraulienergialla toimivaa työntöjärjestelmää, joka kiihdyttää ajoneuvorunkoa 250 tonnia vastaavalla työntövoimalla. Testeissä toistetut kiihdytykset ovat jopa 80-kertaiset verrattuna todellisen onnettomuustilanteen painovoimaan.

Jopa 1 000 kuvaa sekunnissa kuvaavien kameroiden avulla insinöörit pystyvät tarkastelemaan yksityiskohtaisesti turvatyynyn ja turvavöiden toiminnan ajoituksia. Uusimman sukupolven testinukeista saadaan tietoa niiden 70 herkän anturin kautta. Anturit on sijoitettu anatomisesti olennaisimpiin kohtiin, ja esimerkiksi päässä on jopa 15 kiihtyvyysanturia.

”Täydestä törmäystestistä saadaan paljon tietoa, mutta sen järjestämisessä kestää kauemmin. Virtuaaliset törmäystestit ovat nopeita, mutta eivät vielä yhtä luotettavia kuin oikea testi. Uusi kiskotörmäystesti pienentää kuilua todellisen maailman ja virtuaalitodellisuuden välillä. Se mahdollistaa nopeamman kehitystyön ja lopputuloksena syntyy turvallisempia ajoneuvoja”, sanoo Fordin Saksan Kölnissa sijaitsevan testauslaitoksen johtaja Stephan Knack (head of the Ford Crash Test facility). ”Kiskoilla tehtävällä kolaritestillä tulee olemaan merkittävä rooli Fordin Euroopassa kehitettyjen henkilöautojen ja kaupallisten ajoneuvojen turvallisuuden parantamisessa.

Täysin uusi Focus on nyt Suomessa saatavilla viisiovisena ja wagon-mallina. Focus-mallisto on laaja, ja siihen kuuluvat tyylikkäät Focus Trend ja Titanium, urheilullinen Focus ST-Line ja eksklusiivinen Focus Vignale. Focus Active crossover -mallien tuotanto käynnistyy myöhemmin tänä vuonna.