Renkaiden valmistus perustuu suurimmaksi osaksi kompromisseihin. Ei riitä, että meillä on eri renkaat kesä- ja talvikaudelle, sillä myös kausien sisällä on suuria muutoksia. Continentalin kaksi uutta teknologiakonseptia kasvattavat turvallisuutta ja ajomukavuutta mukauttamalla renkaan automaattisesti ajoalustaan.

Tulevaisuuden rengas mukautuu automaattisesti sään vaihteluihin

ContiSense-teknologia mittaa kulutuspintaa ja lämpötilaa sekä varoittaa rengasrikosta. ContiAdapt muokkaa rengaspaineen ja vanneleveyden tien kunnon ja kelin mukaan.

ContiSense perustuu sähköä johtavan kumiseoksen kehittelyyn, joka mahdollistaa viestittelyn renkaan ja auton välillä. Kumissa olevat sensorit valvovat jatkuvasti sekä urasyvyyttä että renkaan eri osien lämpötiloja ja ilmoittavat kuljettajalle jo etukäteen mahdollisista ongelmista. Jos vieras esine puhkaisee renkaan, se varoittaa kuljettajaa välittömästi – huomattavasti nopeammin kuin tämän päivän järjestelmillä.

Tulevaisuudessa ContiSense-järjestelmään lisätään antureita, joita voidaan hyödyntää yksittäisesti, jolloin esimerkiksi rengas ”tuntee” tien lämpötilan tai lumen ja kertoo siitä kuljettajalle. Tieto voidaan välittää auton lisäksi myös älypuhelimeen.

ContiAdapt muokkaa renkaassa olevien pienten kompressorien avulla rengaspainetta vanneleveyttä muuttamalla. Neljä eri yhdistelmää mahdollistavat renkaan mukautumisen eri tienpinnoille: märälle, liukkaalle, kuivalle ja epätasaiseen maastoon. Tarkoituksena on muuttaa renkaan ja tien välistä kosketuspintaa ajoon sopivaksi, turvallisuuden ja ajomukavuuden parantamiseksi.

Rengaspainetta lisäämällä ja kosketusaluetta pienentämällä saadaan aikaan matalampi vierintävastus kuivalla tiellä. Vastaavasti järjestelmä voi pienentää rengaspainetta ja kasvattaa kosketusaluetta, jotta saadaan aikaiseksi parempi pito liukkaalla alustalla. Painetta voidaan laskea jopa alle 1 baarin, jolloin saadaan paras pito hetkellisesti syvässä lumessa, esimerkiksi parkkipaikalta lähtiessä.

Continental pitää molempia ratkaisuja lupaavina tulevaisuutta ajatellen. Matalamman vierintävastuksen hyödyntäminen, ilman että turvallisuuden suhteen joudutaan tekemään kompromisseja, on tärkeä asia tulevaisuuden sähköistetyssä ajoneuvokannassa, sillä se parantaa sähköautojen toimintasädettä.

Vision Zero kohti nolla onnettomuutta

Continental työskentelee jatkuvasti parantaakseen ajoneuvon ja renkaiden välistä kommunikaatiota ja kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja vaatimukset.

– Kunnianhimoinen visiomme tarkoittaa tieliikennettä, jossa ei tapahdu kuolemaan eikä loukkaantumisiin johtavia onnettomuuksia eikä lopulta onnettomuuksia lainkaan vuoteen 2025 mennessä. Continental kehittää jatkuvasti uusia kuljettajaa avustavia ja liikenneturvallisuutta parantavia järjestelmiä, jotka auttavat ratkaisevasti Vision Zeron tavoittamisessa, Continental Rengas Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Marko Pursiainen sanoo.