Turvallinen koulumatka syntyy harjoittelemalla

Kun koulumatka on harjoiteltu kunnolla etukäteen, vähenee ensimmäisistä koulupäivistä ainakin yksi jännityksen aihe. Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva

Keskellä kesäisintä lomakautta ei koulujen alku ole monella ensimmäisenä mielessä. Liikenneturva kuitenkin kannustaa koulutaipalettaan aloittavien lasten vanhempia aloittamaan jo koulumatkan harjoittelun yhdessä lapsen kanssa. Näin ensimmäisenä koulupäivänä ei tarvitse jännittää vierasta koulumatkaa, ja myös liikennetilanteissa toimiminen on tullut tutuksi.

Koulun aloittava lapsi on monen uuden äärellä. Kun koulumatka on harjoiteltu kunnolla etukäteen, vähenee ensimmäisistä koulupäivistä ainakin yksi jännityksen aihe. Jos koulumatkaa ei ole vielä harjoiteltu, reitin suunnittelu ja matkaan tutustuminen kannattaa aloittaa pikimmiten.

”Vanhemman vastuulla on suunnitella turvallisin reitti koulun ja kodin välillä. Harjoittelemalla koulutie yhdessä lapsen kanssa pyritään siihen, että lapselle jäävät koulureitin lisäksi mieleen myös oikeat tavat toimia liikenteessä”, painottaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.

Lapsi muistaa toimintaohjeet parhaiten, kun ne yhdistyvät tiettyyn paikkaan ja tilanteeseen. Hyvästä ennakkoharjoittelusta huolimatta on hyvä silloin tällöin varmistaa, että lapsella on ohjeet vielä mielessä. Vanhempi voi esimerkiksi lähteä lapsen seuraksi koulumatkalle ja seurata tämän toimimista. Lisäksi koulukuulumisista jutellessa voisi myös kysäistä koulumatkan sujumisesta.

Koulumatka kehittää lapsen itsenäistä liikkumista

Koulumatka on lapselle tie itsenäiseen liikkumiseen. Koululaisen liikennetiedot ja -taidot karttuvat vähitellen kokemuksen myötä, seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse.

”Auton takapenkiltä eivät liikennetaidot kartu samalla tavalla kuin itse liikenteessä kulkien. Koulumatkat ovat usein myös merkittävä osa lapsen päivittäistä ulkoilua ja liikuntaa. Myös vireyden ja keskittymiskyvyn on todettu olevan parempia silloin, kun koulumatka suoritetaan omin voimin ulkoillen”, Kalmakoski perustelee.

Jos vanhemmat kokevat, että koulureitti on lapselle yksin kuljettavaksi liian vaikea, matkaa kannattaa sinnikkäästi harjoitella yhdessä. Lisäksi lasta voi saattaa kouluun kävellen silloin tällöin tai perustaa lähialueen lasten ja vanhempien kanssa kävelevä koulubussi.

”Jos koulun ja kodin välinen matka on pitkä, voi lapsen päästää autosta ulos turvallisessa paikassa esimerkiksi kilometri ennen koulua. Kävelemällä kouluun edes osan matkaa, pääsee lapsi nauttimaan ulkoilun hyödyistä eikä koulun ympäristö ruuhkaudu autoliikenteestä”, Kalmakoski vinkkaa.

Turvallisin koulureitti ei välttämättä ole sama jalan ja pyörällä. Jos esimerkiksi kolmasluokkalainen aloittaa koulumatkapyöräilyn, on reitti syytä kerrata yhdessä vanhempien kanssa pyöräillen.

Turvallisen koulutien eväät:

  • Suunnittele sopivin reitti kouluun – turvallisin reitti ei välttämättä ole se lyhyin.
  • Harjoittele lapsesi kanssa yhdessä koulutie. Kun perusasiat ovat hallussa, kannattaa antaa lapsen toimia itsenäisesti ja seurata vierestä.
  • Lapselle on hyväksi liikkua edes osa koulumatkasta omin voimin – se kartuttaa liikennetaitoja ja saattaa myös virkeämpänä koulupäivään.
  • Koulumatkan sujumisesta kannattaa kysellä lapselta myös pitkin kouluvuotta.
  • Harkitse myös kävelevää koulubussia – siinä lapset kävelevät kouluun yhden tai useamman aikuisen kanssa etukäteen sovituin reitein, aikatauluin ja pysäkein.