(kuva: Yksi pyöräilykypäräkampanjan tavoitteista on herättää nuorten parissa keskustelua kypärän käytöstä ja haastaa kypärään liittyviä kielteisiä mielikuvia. Kuva Nina Mönkkönen/Liikenneturva. )

Vain kolmasosa nuorista kertoo käyttävänsä pyöräilykypärää pyöräillessään, kertoo Liikenneturvan nuorille suunnattu kysely. Tämä on jonkin verran vähemmän kuin koko väestön kypärän käyttöaste (43 %). Lähes kolme neljästä nuoresta kuitenkin pitää kypärää tarpeellisena pyöräilijän varusteena. Tänä keväänä Liikenneturva kampanjoi pyöräilykypärän käytöstä eritoten nuorille.

Nuoret käyttävät pyöräilykypärää pyöräillessään muuta väestöä harvemmin. Liikenneturvan nuorille suunnatussa kyselyssä* kolmasosa 15-20-vuotiaista kertoi käyttävänsä kypärää, vaikka kypärän käytön tärkeyden allekirjoitti lähes kolme neljästä vastaajasta. Kypärän käyttöä pidettiin tärkeänä pyöräilijän iästä tai kokemuksesta riippumatta.

”Nuorten asenteet pyöräilykypärää kohtaan ovat hyvät. Kypärää käyttävistä lähes puolet mieltää kypärällisyyden tavaksi ja kahdeksan kymmenestä pitää turvallisuutta tärkeimpänä pyöräilykypärän käytön kannustimena. Jos kypärän käyttö pyöräillessä vakiintuu tavaksi pienestä pitäen, sen voi ajatella tuottavan hyötyjä loppuelämän ajan, lähes minimaalisilla kustannuksilla”, pohtii Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen.

Nuorilla syyt kypärän käyttämättä jättämiseen ovat sitten enemmän teknisiä: kypärä unohtuu, se koetaan hankalaksi käyttää tai pitää mukana, se sotkee kampauksen tai ei sovi omaan tyyliin. Kolmasosalla käytön esteenä on usko siitä, ettei tarvitse kypärää tai joudu onnettomuuteen.

Kypäräkampanjan tärkeyden allekirjoittaa kahdeksan kymmenestä

Yksi selittävä tekijä siihen, ettei nuori käytä kypärää, voi olla halu kuulua joukkoon tai haluttomuus erottautua vertaisista. Ryhmässä voi tulla toimineeksi vastoin omia asenteita, jos ulkopuolelle jäämisen pelko on suuri. Toisaalta samaan aikaan asennetutkimukset kuitenkin kertovat, että kypärän käyttö on nuorista ihan fiksu juttu. Liikenneturvan nuorille suunnatussa pyöräilykypäräkampanjassa kannustetaankin pitämään oma pää ja tuodaan kypärä esille luonnollisena osana peruspyöräilyä.

”Yksi kampanjan tavoitteista on herättää nuorten parissa keskustelua kypärän käytöstä ja haastaa kypärään liittyviä kielteisiä mielikuvia. Kampanjoinnissa on mukana sosiaalisen median vaikuttajia, jotka käsittelevät omilla tavoillaan nuorten esteitä kypärän käytölle. Näin kypäräteemaa saadaan nostettua puheenaiheeksi myös passiivisille ja satunnaisille kypäränkäyttäjille tai kypärää käyttämättömille, jotka eivät välttämättä kuvittele lukeutuvansa kampanjan kohderyhmään”, kertoo Liikenneturvan viestinnän suunnittelija Minna Saarinen.

Pidä pääsi -kampanja lanseerattiin viime vuonna. Startin jälkeen Liikenneturva selvitytti kohderyhmän mielipiteitä kampanjasta. Kahdeksan kymmenestä alle 24-vuotiaasta pitää pyöräilykypärän käytöstä muistuttavia kampanjoita tärkeinä**.

”Pyöräilykypärä ei suoranaisesti ehkäise onnettomuuksia. Ajamalla ennakoiden vähentää riskiä joutua onnettomuuteen tai kaatua. Onnettomuuden sattuessa pyöräilykypärän käyttäminen on kuitenkin yksinkertainen tapa ehkäistä päävammaa. Oikein kiinnitetty kypärä suojaa päätä tutkitusti myös hiljaisemmilla nopeuksilla esimerkiksi pyöräilijän kaatuessa”, Kaistinen toteaa.

*Liikenneturva selvitti nuorten asenteita liikenteessä kyselytutkimuksella maalis-huhtikuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 625 15-20-vuotiasta nuorta.

**Liikenneturva selvitti 15-25-vuotiaiden nuorten käsityksiä Pidä pääsi -pyöräilykypäräkampanjasta syyskuussa 2018. Dagmar Driven toteuttamaan kampanjatutkimukseen vastasi yhteensä 200 15-25-vuotiasta nuorta.

Pidä pääsi -kampanjasivustolla näet vaikuttajien tekemät videot.

Pidä pääsi 24h - HurHur ft. NikojaSanttu