Uutisia Fordilta 12/2018

Ford jatkaa pakettiautojen ykkösenä

Ford on tammi-lokakuun ensirekisteröintitilastojen mukaan edelleen pakettiautojen markkinajohtaja Suomessa 24,3 %:n markkinaosuudella. Henkilöautoissa Ford on samalla ajanjaksolla viidenneksi rekisteröidyin henkilöautomalli markkinaosuuden ollessa 7,4 %. Syyskuun alussa Suomen Ford-liikkeissä esitellyn täysin uuden Ford Focuksen myötä Focus oli lokakuussa neljänneksi rekisteröidyin henkilöauto.

Täysin uusi Ford Focus myös yksi Vuoden Auto Suomessa -finalisteista. Voittaja selviää 9.11.2018.

Ford tukee nuoria yrittäjiä Romaniassa

Uutisia Fordilta 12/2018

Ford on avannut Romanian Craiovaan Resource and Engagement -keskuksen, jossa paikallisen yliopiston opiskelijat ja hiljattain valmistuneet voivat suunnitella ja käynnistää innovatiivisia ja kestävän kehityksen periaatteita noudattavia yrityksiä. Sitä kautta he voivat toimia talouden ajureina ja saada aikaan positiivisen vaikutuksen yhteiskunnassa. Ford toimii yhteistyössä voittoa tavoittelemattoman EDUCOL-organisaation kanssa, jonka tavoitteena on maksimoida nuorten yrittäjyyskoulutusta ja työllistymismahdollisuuksia.

Ford testaa itseohjautuvia autoja Washington D.C:ssä

Uutisia Fordilta 12/2018

Ford laajentaa itseohjautuvien autojen testausta ensimmäisenä autovalmistajana Washington D.C:hen. Fordilla on ennestään testejä käynnissä Detroitissa, Pittsburghissä ja Miamissa

Saammeko esitellä: 2019 Ford GT Carbon Series

Uutisia Fordilta 12/2018

Ford esittelee kaikkien aikojen kevyimmän GT-mallinsa, 2019 Ford GT Carbon Seriesin. Sen painosta on saatu pudotettua 18 kk muun muassa hiilikuituvanteilla ja polykarbonaatista valmistetulla moottorinsuojuksella. Auto on omimmillaan radalla, mutta sillä kelpaa myös ajella kotiin.