Viiden uutuuden kattaus

Parillisina vuosina järjestettävä Pariisin Autonäyttely, Mondial De L´Auto, avaa ovensa yleisölle 4. lokakuuta. Edellisen kerran kaksi vuotta sitten näyttelyyn tutustui noin 1.3 miljoonaa henkilöä.

Mercedes-Benzin osastolla tullaan esittelemään kolme maailman mittakaavassa ennennäkemätöntä uutuutta: Mercedes-Benz B ja GLE sekä Mercedes-AMG A 35. A-sarjan tehoversion rinnalla nähdään Euroopassa ensi kertaa myös A Sedan. Yleisön silmien eteen tuodaan viidentenä uutuutena täyssähköauto Mercedes-Benz EQC.

Uutuudet pähkinänkuoressa

Mercedes-Benz B: uusi B-sarja pidetään tarkempien tietojen ja kuvien osalta salassa näyttelyn ensimmäiseen lehdistöpäivään (2.10) saakka. Malliuudistuksen myötä uusi B on muotoilultaan ja ajettavuudeltaan MPV-segmentin dynaamisin uutuus. Uuden B-sarjan sisätilaratkaisut, ohjaamon näytöt ja käyttöelementit erottavat uutuuden täysin segmenttinsä muista autoista. 

Mercedes-Benz GLE: tyyli-ikonin aseman saavuttanut Mercedes-Benz GLE on merkin historian globaalisti eniten myyty SUV. Koriin ja jousitukseen toteutettujen muutosten myötä GLE on maantieajossa mukavampi kuin koskaan ennen, samalla kun sen maasto-ominaisuudet ovat siirtyneet uudelle tasolle. Akselivälin 80 mm kasvaminen on tuonut lisää jalkatilaa eritoten toiselle istuinriville. Toisen rivin monikäyttöisyyttä alleviivaa lisäksi istuinrivin reunapaikkojen 100 millimerin etäisyyssäätömahdollisuus. Pariisissa esiteltävässä moottoritekniikassa suurin uutuus on 48 voltin rinnakkaisen sähköjärjestelmän käyttöönotto kuusisylinterisessä EQ Boost 450- bensiinimoottorissa. Bensiinimoottoria seuraavat myöhemmin diesel- ja plug-in-hybridivaihtoehdot. Voimansiirron saralla suurin uutuus on siirtyminen uuden sukupolven 4Matic Torgue On Demand-voimansiirtoon, jossa elektroniikka säätelee voimanjakoa etu- ja taka-akselin välillä 0–100 prosentin välillä valitun ajotilan ja olosuhteiden mukaisesti.

Mercedes-Benz A Sedan: Mercedes-Benz täydentää valtavan suosion saanutta kompaktikokoluokan mallistoaan A-sarjan neliovisella porrasperäisellä malliversiolla. Uutuuden pituus 4549 mm ja 2729 millimetrin akseliväli sekä 420 litran tavaratila takaavat, että uusi A Sedan on oivallinen valinta kenelle tahansa, joka etsii kompaktia ja urheilullista autoa. Tavaratilan lastausaukon leveys on 950 milliä, ja aukon korkeus kannen lukosta takaikkunan alareunaan on 462 milliä. Hartia-, kyynärpää- ja päätilaa on segmentissään keskimääräistä enemmän, ja kulku takaistuimelle on helppoa. Päätilaa takaistuimella on eniten tässä kokoluokassa, 944 milliä. A-sarja pystyy tietyissä tilanteissa ajamaan osittain automaattisesti. Tätä varten se pitää liikennetilannetta tarkasti silmällä: entisestään parannettujen kamera- ja tutkajärjestelmien avulla se näkee jopa 500 metrin päähän ja siitä 90 metriä 3D-laatuisena. Pikkutarkasti hiottujen linjojen myötä Mercedes-Benz A Sedan laittaa pöytään sarjatuotanto-autojen alimman ilmanvastuskertoimen Cd 0.22.

Mercedes-AMG A 35: uusi AMG-malliston aloitusmalli on kehitetty alusta lähtien yhdessä uuden A-sarjan kanssa ja yhtä aikaa myöhemmin esiteltävän A 45 4Maticin kanssa. AMG-perheen tulokkaan 2-litrainen uusi turbomoottori perustuu A-sarjan nelisylinteriseen M 260 -moottoriin. Suorituskyvyssä huomion kiinnittävät välitön kaasuvaste, 400 Nm:n vääntömomentti jo 3000 minuuttikierroksesta alkaen sekä ajamisen iloa ruokkiva äänimaailma. Elektronisesti ohjautuva AMG Performance 4Matic -neliveto säätää vääntömomentin jaon akseleiden välillä reaaliajassa perustuen vallitsevaan kitkaan ja kuljettajan ajotapaan. Tasaisesti hyväpintaisella tiellä suoraan ajettaessa käytössä on etuvetopainotus. Olosuhteiden muuttuessa haastavimmiksi vetosuhde vaihtuu tarvittaessa aina 50:50-jakoon saakka etu- ja taka-akselin välillä. Voimanjaosta akselien välillä vastaa taka-akselin yhteyteen sijoitettu, sähköisesti ohjattu monilevykytkin.

Mercedes-Benz EQC: täyssähköauto EQC aloittaa Daimlerin uuden liikkumisen aikakauden. Täyssähkömallia luonnehtivat coupémainen kattolinja, etuosan kattava musta kokopaneeli ja LED-takavalojen väliin sijoitettu valolista. EQC:ssä esitellään ensi kertaa Daimlerin täysin uusi sähköinen voimalinja, joka perustuu molemmille akseleille sijoitettuihin sähkömoottoreihin. Kummallakin moottorilla on roolinsa nelivetoisen auton voimalinjassa. Etumoottori on optimoitu saavuttamaan paras mahdollinen teho matalan ja keskikovan kuormituksen aikana, kun takamoottori puolestaan takaa auton dynaamiset ajo-ominaisuudet. Yhdessä nämä kaksi moottoria kehittävät 300 kW (408 hv) tehon ja 765 Nm vääntömomentin. EQC:n vakiovarusteisiin kuuluu vesijäähdytteinen, sisäänrakennettu OBC-laturi, jonka kapasiteetti on 7,4 kW. Laturi sopii auton lataamiseen kotona tai julkisissa latauspisteissä. Virtalähteestä ja latausasemasta riippuen EQC voidaan ladata jopa 110 kW latausteholla. Nopeimmillaan 80 kWh:n akusto latautuu 10:stä 80 prosentin täyttöasteeseen 40 minuutissa. EQC:n sarjatuotanto käynnistyy vuonna 2019 Mercedes-Benzin tehtaalla Bremenissä.