Alkoholia ja autoilua koskeva lainsäädäntö vaihtelee maittain – kolme neljästä ei tunne matkustaessaan paikallista lakia

Rattijuopumusrajat vaihtelevat Euroopan maissa nollatoleranssista jopa 0,8 promilleen saakka. Suomen johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan kyselytutkimus paljastaa, että maakohtaisista eroista huolimatta suurin osa suomalaisista ei tiedä matkaillessaan kohdemaansa promillerajaa. Moni matkustaa kesällä ulkomaille, ja lomailuun saattaa kuulua myös alkoholin nauttiminen. Alkoholi ja autoilu taas eivät sovi yhteen, sillä jo pienellä määrällä alkoholia voi olla suuri vaikutus ajokykyyn. Liikenteen turvaamiseksi Suomessa on käytössä 0,5 promillen rattijuopumusraja. Samaa rajaa käytetään monissa muissakin maissa, mutta ei silti kaikkialla. Euroopan komission mukaan esimerkiksi Ruotsissa raja on 0,2 promillea, ja Unkarissa on käytössä nollatoleranssi. On myös mahdollista, että alkoholia ja ajamista koskeva lainsäädäntö vaihtelee kuskista riippuen. Esimerkiksi Latviassa rattijuopumusraja on 0,2 promillea kokemattomille kuljettajille ja 0,5 promillea...

Lue lisää