Sähköautot ovat tulleet markkinoille rytinällä ja yhä useampi ihminen sekä Suomessa, että muissa länsimaissa hankkii seuraavaksi autokseen sähköauton tai hybridin. Siinä missä sähköautojen suosio on kasvanut, on niiden hinta myöskin tullut alaspäin ja ne ovat yhä useamman ulottuvilla. Varsinkin, kun ottaa huomioon suuresti kasvaneet bensiinin hinnat, jonka myötä polttomoottorilla toimivien autojen käyttökustannukset ovat kohonneet. Sähköautot ovat myös ympäristöystävällinen vaihtoehto ja koska ihmisten tietoisuus on noussut, on tämä erittäin suuri valttikortti sähköautojen puolesta verrattuna bensiiniautoihin. Sähköautot toimivat akkuun kerätyllä sähköllä ja nämä akut täytyy säännöllisesti ladata. Julkisia latauspisteitä on jonkun verran, mutta yhä useampi sähköautojen käyttäjä päätyy asentamaan tai asennuttamaan oman latausaseman kotiinsa. Kotilatureissa piilee kuitenkin sudenkuoppia ja tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä kotilatureilla tehtäviä virheitä ja kerromme, kuinka välttää virheet autolatureita koskien.

Ammattilaista ei palkata

Kaikkein yleisin ja yleensä myös ratkaisevin virhe on ajatella, että hyvä säästöpaikka olisi ammattilaisen palkkaamisen sijaan asentaa latausasema itse. Ajatellaan, että homma on helppo ja olisi rahan tuhlausta kutsua ammattilainen paikalle. Tämän pahempaa virhettä on vaikea kuvitella. Vaikka latausaseman onnistuminen onnistuisikin, mikä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, mikään vakuutusyhtiö ei myöhemmin tapahtuvissa ongelmissa maksa vakuutusta, jos ilmenee, että asema on itse asennettu ilman alan ammattitaitoa. Myöskään latausaseman takuu ei kata virheellisestä asennuksesta johtuvia ongelmia. Jos sen sijaan aseman on asentanut valtuutettu sähköasentaja, ei riskejä ole. Asentaja on ensinnäkin ammattitaitoinen lähtökohtaisesti, mutta myös mahdollinen virheellinen asennus katetaan sähköasentajan vakuutuksesta. Samoin kotivakuutus kattaa kulut, mikäli ongelmia tulee myöhemmin, koska asennus katsotaan tehdyksi vakuutuksen toivomalla tavalla.

Palkataan ensimmäinen löydetty ammattilainen

Yleisesti Suomessa sähköalan ammattilaisten taso on korkea, mutta silti on pelkästään typerää katsoa vain hosumalla ensimmäinen nimi netistä tai sanomalehdestä ja sopia saman tien aika. Sähköalan ammattilaisten välillä on eroja, sekä ammattitaidossa, että hinnassa. Kannattaa jo etukäteen lukea arvioita ja arvosteluita netistä ja sitten pyytää tarjous useammalta eri ammattilaiselta. Tähän prosessiin on järkevää varata aikaa, jotta paras kokonaispaketti sekä hinnan, että laadun suhteen tulee valituksi. Latausaseman asentaminen on aivan kuten mikä tahansa muukin palvelu, joten valitsemisessa kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää siihen aikaa.

Valitaan asentaja pelkästään hinnan perusteella

Edelliseen kappaleeseen ja tarjouspyyntöihin viitaten, yleinen virhe niiden kohdalla, jotka eivät valitse hosuen ensimmäistä mahdollista asentajaa on, että ylivoimainen pääkriteeri, joskus jopa ainoa kriteeri, valinnassa on hinta. Hinnan sijaan tärkeämpää on, että valitulla asentajalla on paljon kokemusta nimenomaan latausasemien asentamisesta, varsinkin jos sinulla sitä tietoa ei ole, etkä oikein tiedä edes millaisen laturin haluaisit. Ammattimainen ja latausasemat tunteva sähköasentaja osaa neuvoa parhaan vaihtoehdon juuri sinulle ja pitkässä juoksussa saatat säästää hyvinkin ne rahat moninkertaisena, mikä latausasemat tuntevan asentajan palkkion ero kehen tahansa sähköasentajaan on.

Suunnitteluun ei käytetä tarpeeksi aikaa

Sähköautot ovat trendikäs juttu juuri nyt, mutta välillä on vaikeaa ymmärtää, kuinka näin iso investointi päätetään suunnilleen yhdessä yössä. Siinä missä sähköauton hankintaan käytetään edes hetki harkintaa, eivät samat ihmiset uhraa juurikaan ajatus kotona käytettävään latausasemaan, vaan sen hankkimisesta saatetaan päättää suorastaan sivulauseessa. Tämä on yleinen virhe ja saattaa pahimmillaan johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Myös latausaseman hankintaa pitää suunnitella huolella, sitä, millainen hankitaan, kuka sen asentaa, mihin se asennetaan ja niin edelleen. Kyseessä on aivan jotain muuta kuin maitotölkin hakeminen lähikaupasta.

Suunnittelu aloitetaan liian myöhään

Vaikka oma latausasema ei ole välttämätön sähköauton käytössä, on se kuitenkin yhä yleistyvä asia ja erittäin käytännöllinen ja käyttömukavuutta parantava seikka. Kuten edellisessä kappaleessa mainittiin, täytyy sen hankkimisessakin käyttää aikaa ja suunnitella rauhassa. Monet niistä, jotka ymmärtävät suunnittelun tärkeyden, aloittavat kuitenkin tämän suunnittelun aivan liian myöhään. Mikäli latausasemaa ryhdytään hankkimaan siinä vaiheessa, kun uusi sähköauto on jo hankittu ja käytössä, on suuri riski sille, että latausasemaa hankittaessa sorrutaan hätäilyyn. Siksi olisikin tärkeää, mikäli mitenkään vain mahdollista, hankkia latausasema jo ennen, kuin itse sähköautoa on hankittu. Tällöin prosessi voidaan tehdä kaikessa rauhassa ja uusi elämäntyyli sähköauton kanssa voidaan aloittaa heti maksimaalisella käyttömukavuudella ilman ajamista potentiaalisesti kilometrien päässä sijaitseville latausasemille, joissa pahimmillaan joutuu odottamaan omaa latausvuoroaan pitkiäkin aikoja.

Tavallisen laturin ostaminen

Sähköauto on suuri investointi ja paljon halvemmallakin saisi kulkupelin. Siihen nähden onkin yllättävää, kuinka moni ryhtyy pihistelemään siinä vaiheessa, kun ollaan hankkimassa kotiin latausasemaa. Tavallinen latausasema ei tee mitään muuta kuin lataa auton. Joku voi ajatella, että sitä vartenhan se hankittiin, mutta latausasemalla voi olla paljon muitakin ominaisuuksia. Eikä sijoituksen vaatima erotus ole suhteessa kokonaisinvestointiin, johon sisältyy sähköautonkin hinta, juuri mitään. Älylatausasemissa nimittäin latauksen tilaa pystyy seuraamaan ja laturin voi asettaa kauko-ohjauksella lukkoon tai avata lukosta, jolloin kukaan ei pysty käyttämään latausasemaasi ilman lupaa. Myös latauksen aloitusajankohdan ja lopetusajankohdan voi määritellä. Suosittelemme ehdottomasti hankkimaan latausaseman, jossa on edellä mainittujen kaltaisia lataamista helpottavia ja mukavammaksi tekeviä ominaisuuksia.

Rumiin ja sotkuisiin johtoihin tyytyminen

Moni ei ajattele hankinnassaan juurikaan latausaseman ulkonäköä. Oletetaan, että sen on jotenkin pakko näyttää rumalta ja sellaiselta, jonka johdot sotkeutuvat toisiinsa ja törröttävät mihin sattuu. Asennustilanteessa on kuitenkin mahdollista asentaa laite niin, että johdot ovat joko piilossa tai siististi rivissä, jolloin lopputulos on tyylikäs. Juuri tällaisen kaltaisten yksityiskohtien vuoksi, kannattaa suunnitella latausaseman hankkiminen huolella ja mieluiten jo ennen koko sähköauton hankkimista. Kiireessä tämän kaltaiset yksityiskohdat joutuvat helposti lyödyksi laimin ja lopputulema saattaa harmittaa kuukausia tai jopa vuosia myöhemminkin.

Latausasemaa ei osata ajatella sijoituksena

Kotiin asennettavan latausaseman tarve tiedostetaan, mutta aseman kokonaisvaikutuksia ei osata hahmottaa. Paitsi, että latausasema tekee sähköauton lataamisesta helpompaa, edullisempaa ja sen käytöstä käytännöllisempää, on sillä myös muita vaikutuksia sijoitusmielessä. On helppo ennustaa, että tulevaisuudessa kotiin asennettavat latausasemat yleistyvät sitä mukaa, kun sähköautojen prosenttiosuus tiellä liikkuvista autoista lisääntyy. Latausasemat tulevat olemaan koteihin kuuluva käyttöesine siinä missä uuni tai televisio. Erona on kuitenkin se, että ne pysyvät. Huolella valittu, tehokas, käytännöllinen ja esteettinen latausasema saattaa siis hyvinkin nostaa asunnon arvoa, jolloin hankintakustannukset tulevat jo asunnon arvonnousussa kuitattua. Omistusasunnosta puhuttaessa tämä on seikka, joka kannattaa ilman muuta ottaa huomioon silloin, kun pohtii, kannattaako latausaseman hankkimisessa tuijottaa pelkkää hintaa vaan pyrkiä räätälöimään paras mahdollinen paketti, jossa otetaan hinnan sijaan huomioon ulkoiset ominaisuudet sekä käyttöominaisuudet.

Yhteenveto:

Kuten tästä artikkelista näkee, sudenkuoppia on paljon ja niihin lankeaminen on helppoa. Tähän artikkeliin listatut asiat kuuluvat yleisimpiin virheisiin, joita latausasemaa hankkiessa tehdään, mutta mahdollisia virheitä on muitakin. Tärkeintä on tehdä ratkaisunsa tarkkaan harkiten ja muistaen, että hinta ei ole kaikki kaikessa. Sähköauton ostaja on ajatellut autoa hankkiessa paljon muitakin asioita, kuin auton hintaa, niin miksi latausaseman hankkimisessa hinnan pitäisi olla määrittävä tekijä?