Vuosi 2019 on Veho Oy Ab:n historian juhlavuosi, sillä yhtiön perustamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Oy Veho Ab:n perustava kokous pidettiin Helsingissä, Hotelli Kämpissä 1.2.1939.
Oy Veho Ab:n yhtiöjärjestys laadittiin tammikuussa 1939. Yhtiön perustava kokous pidettiin Hotelli Kämpissä 1.2.1939. Yhtiö perustettiin Mercedes-Benz-maahantuontia ja myyntiä varten. Vehon nimi löytyi latinan kielestä, jossa ”veho” tarkoittaa ”minä kuljetan”.
Veho on tänään merkittävä autoalan toimija Suomen lisäksi Ruotsissa ja Baltiassa. Veho tarjoaa uusien autojen lisäksi autoilun ja liikkuvuuden palveluita digitaalisine kanavineen. Toiminta-ympäristömme on hyvin erilainen kuin 80 vuotta sitten, asiakkaamme ovat edelleen toimintamme keskiössä ja vastuullinen toiminta on kivijalkamme.
Nykyinen Veho Oy Ab jatkaa vuonna 1939 alkanutta taivaltaan Aminoffin suvun omistamana perheyrityksenä, jonka toimitusjohtajana toimii Juha Ruotsalainen. Mercedes-Benz on edelleen Vehon liiketoiminnan vahva ja aikaa kestänyt ydin.
Veho Oy Ab on autoalan moniosaaja
Veho on vuosien varrella laajentunut ja kasvattanut toimintaansa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Veho on investoinut voimakkaasti viime vuosina asiakaspalveluun sekä oman, kattavan myynti- ja huoltoverkoston kehittämiseen. Käytettyjen autojen liiketoimintaan on erikoistunut Vaihto+ -verkosto. Liikkuvuuden tarjoamaa on kasvatettu ostamalla Sixt-autovuokraustoiminnot sekä aloittamalla oma CharterWay Rent -autovuokrauspalvelu hyötyajoneuvopuolelle. Liikkuvuuspalvelu Veho Go tarjoaa räätälöidympiä liikkuvuuspalveluita auton omistamisen sijaan. Monipuolista ajoneuvo-, varaosa- ja materiaalilogistiikkaa sekä informaatiopalveluita edustaa konserniin kuuluva Assistor Oy Ab.