Monella auton ostajalla on tällä hetkellä paljon pohdittavaa. Sanotaan, että autoala ei ole kokenut tällaista muutosta sitten, kun autoja alettiin valmistamaan liukuhihnalla. Kyse on tietenkin voimanlähteestä. Ostaako bensa-, diesel-, hybridi-, vai täyssähköauto. Sähköautojen ostajille on tarjolla verohelpotusta, mutta silti täyssähköautojen hinnat ovat korkeita.

Toisaalta bensiini- tai dieselautojen ostajia painaa se, että ei ole enää varmaa, kuinka kauan bensaa tai dieseliä voi tankata ja vieläpä mihin hintaan. Autokauppa on käynyt tähän dilemmaan suhteutettuna kuitenkin mukavan vilkkaana. Monet nuoret pohtivat myös leasing-vaihtoehtoa tai sitäkin, että vuokraa auton aina vain tarvittaessa. Monet nuoret hankkivat tällä hetkellä myös auto- tai jopa asuntorahoja sijoittamalla kryptovaluuttoihin. Kryptovaluuttoihin, kuten Cardanoon sijoittaminen on aina riskialtista, joten kenenkään ei pitäisi sijoittaa niihin ainakaan viimeisiä roposiaan.

Mistä Cardanossa on kyse?

Cardano on tunnettu kolmannen sukupolven kryptovaluutta-alusta. Se on ennenkaikkea älysopimusten ja hajautetun sovelluksen käyttöjärjestelmä tai ekosysteemi. Sopimusalusta on haastaja samalla alalla kuin Binance Smart Chain, Ethereum sekä Solana.

Charles Hoskinson on Cardanon kantava voima. Hän perusti vuonna 2015 kehitysyhtiön IOHK, joka vastaa Cardanon alustan teknisestä toteutuksesta. Cardano lanseerattiin vuonna 2017 alustavana liikkeeseenlaskuna eli ICO:na. Varsinaista Cardano-kryptovaluuttaa ei kuitenkaan tunneta tällä nimellä. ADA on Cardanon natiivi valuutta, eikä itse Cardano.

Cardano on kolmannen sukupolven ratkaisuna yksinkertaisesti parannettu versio Ethereumista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi Proof of Work -konsensuksen muuttamista Proof of Stake -konsensukseksi. Cardanon käyttämä PoS-algoritmi on nimeltään Ouroboros, ja se on täysin uniikki.

Cardanon suurin haittapuoli on toistaiseksi ollut sen monimutkainen ja akateeminen lähestymistapa reaalimaailman toteutukseen. EOS ja Tron ovat jo käynnistäneet tuotantoverkkonsa (MainNet) vuonna 2018, mutta Cardano on vielä kehityksen alkuvaiheessa. Cardanon suunnitelma on teknisesti huippuluokkaa, mutta valmistuuko toteutus riittävän nopeasti?

Shelley-versio julkaistiin kesällä 2020, ja se toi Cardanon MainNetiin kauan odotetun parannuksen. Vuonna 2021 tuli myös tuki älysopimuksille sekä omille tokeneille. Cardano on nyt kehittynyt täysimittaiseksi käyttöjärjestelmäksi hajautetuille sovelluksille.

Cardanokurssi.com kertoo sen oleellisen

Cardanon arvo on tätä artikkelia kirjoittaessa yli dollarin. Sen arvo perustuu sen tuottamaan alustaan ja teknologiaan sekä sijoittajien odotuksiin Cardanon tulevaisuudesta. Cardano kehittää lohkoketjuteknologiaa monenlaiseen inhimilliseen toimintaan, kuten koulutukseen, kuntiin, pankkeihin ja päivittäisiin sovelluksiin. Cardanokurssi.com kertoo sijoittajalle paljon oleellista tietoa, joka on hyvä lukea ennen sijoituspäätöstä.

Cardanon ADA-tokenista (eli Cardanon omasta kryptovaluutasta) tullee tulevaisuudessa yhä suositumpi, kun Cardanon palvelut yleistyvät. Sijoittajat voivat toisaalta vaikuttaa ADA:n arvoon ostamalla Cardanoa pitkäaikaisena sijoituksena tai käymällä päiväkauppaa, jos he uskovat Cardanon arvon nousevan tulevaisuudessa. ADA:n Proof-of-Stake-ansiomekanismi kannustaa niin ikään lohkoketjua vahvistamaan pyrkiviä henkilöitä ”pitämään” kryptovaluuttaa hallussaan, mikä entisestään nostaa sen arvoa.

Cardano vs. Ethereum

Ethereumin alkuaikoina Charles Hoskinson, yksi Ethereumin perustajista, havaitsi, että tarvitaan standardisoitua ja skaalautuvaa lohkoketjua. Hoskinsonilla oli matematiikan tausta, ja hän alkoi harkita tieteellisempää menetelmää lohkoketjun luomiseksi. Tänä aikana Hoskinsonin seuraan liittyi entinen Ethereum-kollega Jeremy Wood, joka halusi rakentaa ylivoimaisen lohkoketju- ja älysopimusalustan. Nämä kaksi aloittivat työn nykyisen Cardanon parissa.

Sekä Cardano että Ethereum haluavat olla maailman suosituin hajautettu lohkoketjualusta uusien työkalujen ja protokollien kehittämiseksi, ja molemmat pyrkivät samanlaisiin tavoitteisiin. Kun Hoskinson jätti Ethereumin, hän huomasi tarvitsevansa uuden lohkoketjun, joka olisi nopeasti skaalautuva ja turvallinen – kaksi ominaisuutta, joita Ethereumilla ei hänen mielestään koskaan olisi. Ethereumilla on tällä hetkellä vaikeuksia skaalautuvuuden kanssa, mitä se yrittää jo ratkaista Ethereumin lohkoketjun toisella iteraatiolla. Ethereumin markkina-arvo on joka tapauksessa tällä hetkellä noin kymmenkertainen Cardanoon verrattuna. Lisätietoa Cardanosta voi lukea Cardanokurssi.com sivustolla.