Toyota näkyy elokuun ensimmäisellä viikolla Keski-Suomessa järjestettävän Neste Rallin tiimoilta voimakkaasti. Kauden kahdeksas MM-osakilpailu kokoaa Jyväskylän tienoille niin osallistujia kuin rallifaneja ympäri maailmaa. TOYOTA GAZOO Racing -tiimi on taas valmiina esittämään parastaan, sillä kyseinen ralli ajetaan Toyota Yaris WRC -auton kotiteillä. Lisäksi rallit toimivat näyttämönä Toyotan kuuman uutuusmallin, GR Supran ensiesittelylle Suomessa.

Jyväskylän seudun soratiet ovat vetäneet jälleen puoleensa ison määrän lahjakkaita kuljettajia ympäri maailmaa. Virallisesti osallistujia on eri FIA-luokituksen mukaisissa sarjoissa 65, jonka lisäksi kansallisiin Vetomies- ja Nelivetomies-kilpailuihin on ilmoittautunut 100 kilpailijaa. Mikäli rallia ei halua lähteä seuraamaan erikoiskokeille, tarjotaan Jyväskylän kaupungin alueellakin rallitunnelmaa oikein isolla mitalla. Myös keskellä kaupunkia kahteen kertaan ajettava Harjun erikoiskoe tuo rallielämyksen erittäin helposti saavutettavalle tasolle.

Katseltavaa, kuunneltavaa ja tekemistä löytyy paljon myös Paviljongin Kilpailukeskuksen alueella. Huoltoparkissa on mahdollisuus seurata mm. TOYOTA GAZOO Racing -tiimin toimintaa huoltotaukojen aikana.

Toyota Auto Finlandin osastolla huoltoparkin sisäänkäynnin läheisyydessä on myös paljon nähtävää ja tehtävää. Osastolla on esillä mm. aito Yaris WRC -auto, Toyota GR Supra ja Toyota Corolla GR Sports. Osastolla on myös mahdollisuus osallistua rallitiimin toimintaan: Toyota Virtual Pit Stop Experience -simulaattorissa kaksi pelaajaa pääsee kerrallaan kokeilemaan oikean Yaris WRC -ralliauton huoltamista TOYOTA GAZOO Racing -varikolla kelloa vastaan tehden erilaisia huolto- ja korjaustoimenpiteitä.

Toyota GR Supra saa virallisen Suomen ensiesittelynsä rallien yhteydessä. Keskiviikkona 31.7. järjestettävän lehdistötilaisuuden jälkeen luovutetaan Suomen ensimmäinen GR Supra -malli asiakkaalle. Luovutustilaisuus on kaikille avoin ja tapahtuu Rallin Olohuoneessa Paviljongin edustalla kello 17.00. Asiakkaalle luovutettava auto on erityinen myös siitä syystä, että se on ainoa maahamme tuleva Edition One -erikoismalli, jonka mattaharmaa ulkoväri sekä mustat kevytmetallivanteet erottavat sen muista GR Supra -malleista.

Harjun erikoiskokeiden yhteydessä järjestettävissä tilaisuuksissa nähdään näytösajo, jossa nähdään Toyota GR Supran vauhtia aidossa ympäristössä. Näytösajon kuljettajana toimii Marcus Grönholm, ja ajokkina hänellä on käytössään Toyota GR Supra GT4 Concept -malli. Kyseinen auto on nähtävillä näytösajojen ulkopuolella Paviljongin Kilpailukeskuksen alueella.

Toyota näkyy tämän kilpailuviikon aikana muutenkin Keski-Suomen alueella vahvasti merkin ollessa Neste Rally Finlandin järjestävän AKK-Motorsport ry:n virallinen autoyhteistyökumppani.

Lue lisää Neste Ralleista: www.nesterallyfinland.fi

TOYOTA AUTO FINLAND OY

Tiedotus