EcoSport-, Kuga- ja Edge-mallien myynti kasvoi 21 prosenttia

Kuluva vuosi on jo nyt Fordin kaikkien aikojen paras SUV-mallien myyntivuosi Euroopassa, vaikka tuloksesta puuttuu vielä joulukuun myynti kokonaan. Ford EcoSport, Kuga ja Edge –malleja on Euroopassa myyty marraskuun loppuun mennessä lähes 259.200 kappaletta, ja Ford ylitti nyt neljännesmiljoonan myydyn maasturin rajapyykin ensimmäistä kertaa EU 20*-maissa.

“SUV-mallien myynti kasvaa Euroopassa nopeammin kuin minkään muun ajoneuvotyypin, ja meidän laaja mallistomme – Ecosport, Kuga ja Edge – kiinnostaa asiakkaita enemmän kuin koskaan aikaisemmin rohkean ja urheilullisen muotoilunsa ja kehittyneiden teknologioidensa ansiosta. Esimerkkinä mainittakoon älykäs nelivetojärjestelmä, joka tuo ajamiseen varmuutta eri keliolosuhteissa,” totesi Roelant de Waard, vice president, Marketing, Sales & Service, Ford of Europe.

Fordin SUV-mallien osuus Euroopan henkilöautomyynnistä on kasvanut jo kolmatta vuotta peräkkäin ja on nyt jo yli viidennes myydyistä henkilöautoista. Kasvua on kiihdyttänyt varsinkin kompaktin Ford EcoSportin 105 prosentin ja keskikokoluokan Kugan 27 prosentin myynninkasvu.

Ford on myynyt vuoden 2018 aikana yli 104.600 EcoSportia. EcoSport on entistä monikäyttöisempi siihen saatavissa olevan älykkään nelivetojärjestelmän ansiosta. Malli on myös mahdollista yksilöidä itselleen mieleiseksi eri valinnaisvarustein, esimerkiksi valitsemalla kontrastivärinen katto, edistyksellisiä mukavuus- ja turvallisuusteknologioita, säädettävä nopeudenrajoitin ja peruutuskamera.

Vuoden 2018 aikana on toimitettu jo yli 145.300 Ford Kugaa eurooppalaisille asiakkaille. Kuga tarjoaa hienostuneita kuljettajaa avustavia teknologioita, joiden ansiosta ajaminen on helpompaa, turvallisempaa ja mukavampaa. Näihin teknologioihin kuuluvat mm. aktiivinen pysäköintiavustin rinnakkasipysäköintiinja Fordin mukautuva etuvalojärjestelmä – puhumattakaan luokkansa hauskimmista ajo-ominaisuuksista.

Ford on myynyt yli 34,000 Edgeä Euroopassa mallin vuonna 2016 tapahtuneen lanseeraamisen jälkeen. Uudistunut Ford Edge on nyt tilattavissa.

Tyylikäs, urheilullinen ja laadukkaasti viimeistelty uusi Ford Edge on yhtiön kaikkien aikojen teknologisesti edistyksellisin maasturi tarjoten laajan valikoiman kameroiden ja sensorien avulla toimivia kuljettajaa avustavia teknologoita, joiden ansiosta ajaminen on mukavampaa ja stressittömämpää. Näihin teknologioihin kuuluu muun muassa aktiivinen vakionopeudensäädin Stop & Go –toiminnolla ja ajolinja-avustimella, minkä ansiosta ajaminen erityisesti pysähtelevässä liikenteessä on vaivatonta.

Ford on esitellyt vuoden aikana myös SUV-mallien inspiroiman Active crossover-tuoteperheen, johon kuuluuvat Focus Active (5-ovinen ja Wagon), Fiesta Active ja KA+ Active. KA+ Active ei ole myynnissä Suomessa.

Suomessa SUV-mallien osuus Fordin henkilöautojen kokonaismyynnistä on tällä hetkellä alle 20 prosenttia, mutta maahantuoja ennustaa osuuden jopa kaksinkertaistuvan vuoden 2020 loppuun mennessä.

# # #

*Euro 20 –maihin kuuluvat: Alankomaat, Belgia, Espanja Itävalta, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Kreikka, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki ja Unkari.