Näin suojaat puhelimesi, kun lähdet pitkälle autoreissulle

Reissaaminen autolla on erittäin mukavaa ja helppoa, sillä ei tarvitse huolehtia tiukoista aikatauluista tai junien myöhästymisistä. Moni tykkää esimerkiksi matkustaa Pohjois-Suomessa tai jopa Pohjois-Ruotsissa autolla, sillä näillä alueilla julkisilla liikennöiminen on rajallista. Kun on pitkällä reissulla autolla, on tärkeää, että mukana on hyvin toimiva älypuhelin, jolla pystyy sekä soittamaan hätätilanteissa että navigoimaan, mikäli eksyy mutkikkailla teillä. Tässä artikkelissa käydäänkin läpi erilaisia puhelimen suojakuorien ominaisuuksia, sillä puhelin on hyvä suojata hyvin, kun lähtee pitkälle autoreissulle.

Miksi puhelimen suojaaminen sopivilla suojakuorilla on tärkeää?

Et ole ehkä tullut ajatelleeksikaan, miten tärkeää puhelimen suojaaminen sopivilla suojakuorilla on. Mikäli laite ei ole suojattu tarpeeksi hyvin ulkoisesti, voi vahingon sattuessa käydä niin, että puhelin rikkoutuu, millä itsessään voi olla vakavia seurauksia. Olemme nykyään niin tottuneita olemaan yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan digilaitteiden kautta, että emme varomattomuuttamme tule ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että laite saattaa rikkoutua varsinkin reissussa. Matkoilla tulee usein kiipeiltyä kallioilla tai muuten seikkailtua ympäriinsä, joten ei ole ihme, jos laite tipahtaa välillä taskusta.

Mikäli on automatkalla ja vahingossa eksyy alkuperäiseltä reitiltä, on puhelin todellinen pelastus, sillä karttapalveluiden avulla on helppo löytää tie takaisin. Ilman navigaatiota saattaa kuitenkin olla pulassa, ellei tällaiseen tilanteeseen ole varautunut erillisellä navigaattorilla tai jopa paperisilla kartoilla. Toisekseen, aina sattuu onnettomuuksia ja automatkan aikana saattaa joutua soittamaan esimerkiksi autokorjaajalle tai jopa sairaalaan, jos joku auton matkustajista saa sairauskohtauksen. Näissä tilanteissa on tärkeää, että puhelin on ehjä, ja että sillä pystyy soittamaan tarvittaessa apua.

Valitse suojakuoret tulevan reissun ympäristön ja puhelimen mallin mukaan

Usein tavalliset puhelimen suojakuoret toimivat tarpeeksi hyvin, mutta toisaalta, jos on suunnitelmissa kiipeillä tai vaeltaa luonnossa matkan varrella, on parempi varautua tukevammilla kuorilla. Nykyään löytyy monia kalliimpia suojakuoria, jotka suojaavat puhelinta silloinkin, kun se iskeytyy vasten kiveä.

Toisekseen, pitää luonnollisesti valita puhelimesi mallille sopivat suojakuoret. Nykyään on olemassa niin monia erilaisia puhelinmalleja, joten ei ole ihme, jos on hieman hukassa, kun hakee juuri omalle laitteelleen kuoria. Esimerkiksi iPhone 13 Mini puhelimen kuoret suojaavat luonnollisesti juuri kyseisen mallin puhelimia. Varsinkin iPhone-laitteet on tärkeää suojata tarpeeksi hyvin, sillä laitteen lasinen näyttö rikkoutuu hyvin helposti pudotessaan. Toisaalta myös Android-laitteille löytyy omanlaiset kuorensa.

Jos suojakuorien valinnassa on ongelmia, voi aina kysyä apua elektroniikkaliikkeistä, joissa työskentelee asiantuntevia työntekijöitä.

Hyvät puhelimen kuoret suojaavat laitetta jopa kastumiselta

Varsinkin Suomen sääolosuhteissa kannattaa varautua kaikkeen, sillä sää usein vaihtelee paljon varsinkin syksyisin ja keväisin. Jos sataa oikein kaatamalla, digilaite saattaa kastua, eikä enää toimi odotetulla tavalla. On kuitenkin olemassa todella taitavasti suunniteltuja puhelimen suojakuoria, jotka suojaavat digilaitteita jopa kastumiselta. Laitetta varten voi ostaa erikseen myös veneilyä varten tarkoitetun suojapussin, jossa se pysyy kuivana, vaikka olisikin pysähtynyt matkan varrella vaelluskierrokselle sateesta huolimatta.

Tärkeintä on, että puhelin säilyy ehjänä

Kaikkein olennaisinta älypuhelimen suojakuorissa on, että niiden on tarkoitus pitää laite mahdollisimman suojattuna kolhuilta ja iskuilta. Kun laitteesta pitää automatkalla muuten hyvää huolta, ei ole niinkään väliä, millaiset suojakuoret puhelimella on. Toisaalta, jos suunnitelmissa on kokeilla jotain vaativampaa, kuten esimerkiksi kalliokiipeilyä, on laitteen lisäsuojaukselle enemmän tarvetta. Kun älypuhelin on suojattu tarpeeksi hyvin, pystyy puhelinta käyttämään automatkan aikana navigointiin ja hätäsoittoihin. Joissain tilanteissa suojakuoret saattavat siis jopa pelastaa jonkun elämän.