Älypuhelimien teknologiakehitys on ollut viimeisen 10 vuoden aikana käsittämättömän nopeaa. Nyt markkinoille ovat tulleet taitettava puhelimet. Xaomin Mix Fold yrittää vallata markkinat kotimaassaan Kiinassa.

Älypuhelimien viime vuosikymmenen kehitystä voi hyvinkin verrata siihen, mitä autoteollisuudessa on tällä hetkellä tapahtumassa. Sähkö-, kaasu- ja hybridiautojen markkinaosuus on jo nyt valtava, ja se mikä on auton voimanlähde, vaikuttaa yhä enemmän kuluttajan ostopäätöksiin.

Matkapuhelimissa murros on kuitenkin tapahtunut huomattavasti nopeammin kuin autoteollisuudessa. Ne kuluttajat, jotka haluavat edelleen pitää kiinni menneisyydestään ja välttää älypuhelimien käyttöä, ovat auttamatta jäämässä uuden teknologian jalkoihin. Paine hankkia koko ajan uudempi versio nykyisestä mobiililaitteesta kasvaa koko ajan suuremmaksi.

Mihin älypuhelimia tarvitaan ja miten ne vaikuttavat pelialaan?

Matkapuhelinten alkutaipaleella kannettavan puhelimen tarkoitus löytyikin sen nimestä: puheluiden tekeminen liikkeessä oli mullistava keksintö. Sen jälkeen termi matkapuhelin on haudattu ja tilalle on tullut älypuhelin. Kehitys on ollut huimaa viimeisen 10 vuoden aikana eikä kehitykselle tunnu tulevan loppua.

Älypuhelimien kehitys on näkynyt erityisesti pelaamisessa. Peliyhtiöiden tuotoista jo yli 50 prosenttia tulee älypuhelimilla pelaavien pelaajien kautta. Rahallisesti määrän ennustetaan olevan noin 100 miljardia dollaria vuonna 2023.

Prosenttimäärän odotetaankin kasvavan vielä jonkun verran seuraavan 10 vuoden aikana. Kasvu tuokin paljon paineita peliyhtiöille, jotka yrittävät rakentaa peleistä mahdollisimman käyttäjäystävällisiä mobiilipelaajille. Grafiikan optimointi ja pelaamisen nopeus ovatkin ne suurimmat haasteet, mihin peli- ja teknologiayhtiöt keskittyvät tällä hetkellä.

Samat kehityksen haasteet koskevat myös rahalla pelaamista, eli kasinoyhtiöitä. Nettikasino on tästä hyvä esimerkki. Älypuhelimilla pelaaminen on lisääntynyt valtavasti myös kasinopelaamisessa, ja kilpailu nettikasinoiden kesken siitä, kenen tarjoamat pelit ovat mobiiliystävällisiä niin grafiikaltaan kuin toimivuudeltaan, on hurjaa. Vain parhaat nettikasinot, jotka pyrkivät seuraamaan pelialan viimeisimpiä innovaatioita, pystyvät herättämään käyttäjien huomion.

Xiaomin Mix Fold – uusi läpimurto?

Kiinalainen Xiaomi ei ole maailman suurin älypuhelimien valmistaja, mutta se on viimeisen vuoden aikana kasvattanut markkinaosuuttaan useita prosentteja. Maailmanlaajuisesti Apple on edelleen suosituin puhelinvalmistaja 21 prosentin markkinaosuudellaan. Samsungin markkinaosuus oli vuoden 2020 lopussa 16 prosenttia ja Xiaomi on listan kolmantena 11 prosentilla.  Suomessa markkinoita hallitsee kaksi merkkiä: Apple ja Samsung.

Xiaomin markkinaosuus on laajentunut erityisesti Kiinassa. Se onkin syrjäyttänyt Huawein, joka on suurissa vaikeuksissa tällä hetkellä. Xiaomi on tuttu brändi kotimaassaan, mutta maailmanlaajuisesti se on vielä kohtalaisen tuntematon. Tämä muuttui kuitenkin, kun Xiaomi nousi otsikoihin esittelemällä taitettavan puhelimen.

Taitettava puhelin ei ole uusi keksintö, ja eri valmistajat ovat kehittäneet konseptia vuosikausia. Xiaomin Mix Fold on saanut kuitenkin hyvät arviot ja sen uskotaan mullistavan – ainakin joiltain osin – älypuhelinmarkkinoita.

Xiaomin puheiden mukaan sen näyttöä voi taittaa peräti 200 000 kertaa ennen kuin se on kulunut loppuun. Se kehuskelee myös puhelimen audiolaadulla, kun se väittää tuottavansa 3D-panoraamista äänilaatua. Prosessorikin on huippuluokkaa, ja puhelimen akun saa ladattua täyteen 37 minuutissa. 

Xiaomi myy toistaiseksi tuotettaan vaan kotimaassa, ja sen hinta on noin 1 500-2 000 euron välimaastossa. Vaikka Xiaomin Mix Fold ei ole ensimmäinen taitettava puhelin markkinoilla, lyö se ominaisuuksillaan kilpailijansa laudalta.

Miten muut reagoivat?

Monilla muilla yrityksillä taitettavat puhelimet ovat vielä ns. konseptivaiheessa. Yritykset esittelevät niitä messuilla ilman, että niitä välttämättä tuodaan koskaan myyntiin. Tulevan Xiaomi Mix Foldin lisäksi markkinoille ovat ainakin Samsung Galaxy Z Fold sekä Huawein Mate X2.

Xiaomin kilpailijat seuraavatkin silmä kovana, miten uusi Mix Fold menestyy markkinoilla vuoden 2021 aikana. Jos myynti ja etenkin käyttäjien palaute ovat hyviä, niin usean yrityksen konseptit voivat hyvinkin siirtyä massatuotantoon.

LG, jonka maailmanlaajuinen markkinaosuus on noin 10 prosenttia, on kehittelemässä LG Rollable -puhelimen markkinoille vuoden 2021 aikana. Kovin paljon tietoa uudesta taitettavasta puhelimesta ei ole tihkunut, ja voi olla, että uutta puhelinta tehdään vain rajoitettu määrä myyntiin.

Kiinalainen Oppo on tekemässä yhdessä Nendon kanssa mielenkiintoista taitettavaa puhelinta. Oppo X Nendo -puhelimen saa taitettua kolmeen osaan, joten pienimmillään se näyttää melkein auton avaimelta.

LG:n ja Oppon lisäksi monet muut pienemmät puhelinvalmistajat ovat kehittäneet konsepteja taitettavalle puhelimelle. Isot valmistajat, kuten Apple ei sen sijaan ole vielä innostunut uudesta innovaatiosta. Se ehkä kertookin, että taitettavalle puhelimelle ei ole vielä sijaa massamarkkinoilla.