Varaudu mustaan jäähän autoillessa

Musta jää saattaa yllättää kuljettajan. Pidä nopeus maltillisena, muista kunnon turvaälit ja ennakoi talvirenkaiden tarve seuraamalla säätiedotetta. Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen

Sään viiletessä liukkaat kelit haastavat jälleen tielläliikkujia. Erityisesti musta jää yllättää kuljettajan helposti, sillä se on hyvin liukasta ja hankala havaita. Liikenneturva muistuttaa, että mustaa jäätä saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisikin plussan puolella.

Ennakoi musta jää

Liikenneturvan kyselyn* mukaan musta jää on yllättänyt joka toisen autoilijan. Musta jää aiheuttaakin omat haasteensa syys- ja talviliikenteeseen, sillä se on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Erityisesti sillat, rampit ja muut alueet, joiden alla ei ole lämmittävää maaperää voivat olla vaarallisen liukkaita. Nämä kohdat jäätyvät ensimmäisinä, vaikka tiet olisivat muuten kuivia.

”Musta jää on erityinen riskitekijä, sillä sitä ei näe ja se saattaa syntyä selkeällä säällä ja vaikka lämpömittari näyttäisi plusasteita”,  Liikenneturvan koulutusohjaaja Tomi Niemi varoittaa.

Ennakointi alkaa ennen ajoon lähtöä

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin. Ennakointi sisältää tarvittavat toimenpiteet sekä ennen ajoa että ajon aikana. Ennen ajoa on tarkistettava sääennuste ja varmistettava, että autossa on keliin sopivat renkaat. Ajon aikana kuljettajan on puolestaan ajettava ennakoiden eli pidettävä kelivaraa ja tunnistettava vaaratekijät ajoissa.

”Vaikka kunnossapito pyrkiikin seuraamaan ja ennakoimaan tilanteita, tulee kuljettajan aina sovittaa toimintansa olosuhteiden mukaan”, Niemi muistuttaa.

Turvaväli tuo lisää pelivaraa

Liukkaalla kelillä turvavälin pitäminen on entistä tärkeämpää. Liukkaalla kuljettajan virheliikkeet korostuvat, kun jarrutusmatkat pitenevät huomattavasti. Hyvätkään talvirenkaat eivät takaa kesäkelin pitoa. Liian lyhyt välimatka voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin, siksi etäisyydestä on tärkeä pitää huolta. Tarpeeksi suuri turvaväli tekee liikenteestä sekä turvallisempaa että sujuvampaa.

Tilannenopeus turvaa pidon

Huonoja ajo-olosuhteita voi kompensoida alentamalla nopeutta. Alhaisempi nopeus tuo kuljettajalle lisää havainnointiaikaa sekä lyhentää pysähtymismatkaa ja -aikaa. Oikea tilannenopeus myös ehkäisee pidon menetystä.   

”Liian suurella nopeudella ei ABS-jarruista tai muustakaan turvatekniikasta ole hyötyä, jos renkaiden pito pääsee irtoamaan tien pinnasta esimerkiksi ratin kääntämisen seurauksena”, Niemi huomauttaa.

Talvirenkaat kelin mukaan

Uusi tieliikennelaki toi muutoksia talvirenkaiden käyttöaikaa koskeviin sääntöihin: talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, mikäli keli sitä edellyttää. Kuljettaja on vastuussa siitä, että autossa on olosuhteiden mukaiset renkaat. Talvikelissä autossa on oltava talvirenkaat kalenterista riippumatta. Ennakoi talvirenkaiden tarvetta seuraamalla säätiedotetta.

Pito kuntoon näillä vinkeillä

  • Lähde liikkeelle ja kiihdytä niin, että vetävät pyörät eivät lyö tyhjää.
  • Aja kaarteisiin maltillisilla nopeuksilla.
  • Vältä voimakkaita ohjausliikkeitä.
  • Aja tiellä oleviin vesilammikoihin ja vesitäytteisiin ajouriin hitaalla vauhdilla.
  • Ohituksia kannattaa välttää kelin ollessa huono.
  • Jos ajat autolla, jossa ei ole ABS-jarruja, vältä lukkojarrutusta. Pyörien ollessa lukossa autoa ei voi ohjata.

*Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan musta jää on yllättänyt 49 % autoilijoista. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1000 henkilöä, joista autoilijoita oli 79 %.