Ford pakettiautojen ykkönen Suomessa

Kesäkuun ensirekisteröintitilastojen mukaan Ford oli eniten ensirekisteröity pakettiautomerkki Suomessa 26 %:n markkinaosuudella. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Ford-pakettiautoja on ensirekisteröity 2 072 kappaletta, mikä on 13,1% enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna. Henkilöautojen ensirekisteröinneissä Ford on 7,5 %:n markkinaosuudella neljänneksi rekisteröidyin automerkki. Kesäkuussa Ford Fiesta oli kuudenneksi rekisteröidyin automalli.

Uutisia Fordilta 8/2018

Uuden Focuksen kuoppien tunnistusjärjestelmä tekee matkustamisesta mukavampaa

Autoilijat ympäri Eurooppaa ovat tuskastuneita asfalttiteillä oleviin kuoppiin, suoranaisiin reikiin, jotka ovat sääolosuhteiden aiheuttamia. Kylmä ja märkä talvi teki tepposet, minkä takia Keski- ja Etelä-Eurooppaa myöten tienpaikkaajilla on riittänyt paikattavaa. Uudessa Ford Focuksessa on kuoppien tunnistusjärjestelmä, joka tunnistaa vanteen painumisen kuoppaan ja säätää jousitusta siten, että se ei mene kuopan pohjaan asti. Toiminto on saatavana malleihin, jossa on valinnaisvarusteena elektronisesti ohjattu iskunvaimennus.

Linkki tiedotteeseen

Ford saavutti tuotannon hiilijalanjäljen pienentämistavoitteensa 8 vuotta etuajassa

Fordin julkistama 19. kestävän kehityksen raportti kertoo, että yhtiön on saavuttanut vuonna 2010 julkistamansa tavoitteen vähentää tuotantotoiminnan hiilidioksidipäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2025 mennessä 8 vuotta etuajassa. Tämän mahdollistivat mm. parannukset maalaus- ja muissa prosesseissa, LED-valaistus ja uudet energiatehokkaat tuotantolaitokset. Seuraava tavoitekin on jo tiedossa. Yhtiö aikoo lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Linkki tiedotteeseen

Tuulilasinäyttö uudessa Ford Focuksessa

Uudessa Ford Focuksessa esitellään useita uusia teknologioita, kuten tuulilasinäyttö, jota voi käyttää myös polarisoitujen aurinkolasien kanssa, sillä valo värähtelee kohtisuorassa suhteessa tiehen.

Tuulilasinäytön ansiosta kuljettaja voi pitää silmänsä tiessä ja samalla seurata nopeusmittaria, navigaattoria ja tiekylttejä näytöltä, joka heijastuu tuulilasiin.

Linkki tiedotteeseen

Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Lisäksi yhtiö tarjoaa rahoituspalveluita Ford Motor Credit Companyn kautta ja tavoittelee johtavia asemia sähkötoimisissa ratkaisuissa, autonomisissa autoissa ja mobiliteettiratkaisuissa. Ford työllistää noin 203 000 henkilöä ympäri maailmaa. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteestawww.corporate.ford.com