Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ikimuistoiset autot elokuvissa

Autot ovat harvoin elokuvien varsinaisia tähtiä, mutta ne näyttelevät usein tärkeää roolia elokuvassa. James Bondin maailmaa kiertävät seikkailut olisivat huomattavasti vähemmän jännittäviä ilman Q:n...

Näin tuot auton helposti Suomeen – katso asiantuntijan vinkit

Auton tuominen ulkomailta on kasvava ilmiö. Nyt LähiTapiolan asiantuntija kertoo askel askeleelta, kuinka sinäkin voit hakea auton turvallisesti Suomeen.Viime vuonna autoja haettiin ulkomailta, erityisesti...

Liikenneturvallisuustyön historiaa esillä Mobiliassa

Tieliikenteen valtakunnallinen erikoismuseo Mobilia avaa ovet 1970-lukuun. Leveillä lahkeilla -näyttelyssä tutustutaan 70-luvun liikenteen lisäksi myös liikenneturvallisuustyön historiaan. Liikenneturva on ollut mukana rakentamassa katsausta vuosikymmeneen,...

Autoklubit ja motoristikerhot

Jos moottoreista ja kerhoista puhutaan yhdessä lauseessa, tulee monelle ensiksi mieleen elokuvien biker-kerhot isoine kaksipyöräisine ja liiveineen, mutta Suomessa on oikeasti noin satakunta autokerhoa, jotka kokoontuvat autoja...

Kevytautot parantavat nuorten liikkumismahdollisuuksia

Eduskunta hyväksyi joulukuussa lakimuutokset, joiden myötä mopoautokortin suorittaneet 15 vuotta täyttäneet pääsevät marraskuun alussa nopeusrajoitetun henkilöauton eli kevytauton rattiin. Kevytautojen on lain valmistelussa tehdyssä...

Autojen kotituunaus

Need for Speed, Driver, Bullit, Nastalaudassa, Bumblebee, Konna ja Koukku, Puhalletu 60 sekunnissa yms. Elokuvamaailma on ottanut autoista paljon irti ja sitä kautta myös autojen tuunaus...

BMW Geneven autonäyttelyssä 2019

Uusi BMW 7 -sarja ensimmäistä kertaa Geneven näyttelyssäVain muutama viikko julkistuksensa jälkeen uusi BMW 7 -sarjan luksussedan esitellään ensimmäistä kertaa autonäyttelyssä Genevessä.BMW on jälleen...

Kun autokuume iskee, laina tai jopa vippi voi auttaa

Kun autokuume iskee, ei järki meinaa aina pysyä mukana. Tauti houkuttaa hankkimaan entisen tilalle suurempaa, hienompaa tai ainakin kalliimpaa. Autokuumeessa kannattaakin miettiä omia perusteluja autonvaihdolle: onko tarkoituksena...

Peugeot-yleisurheilutiimi kasvoi kahdella nuorella huippulahjakkuudella

Huippulahjakkuudet Kähärä ja Helander yleisurheilun Peugeot-tiimiinYleisurheilun monilahjakkuus Jessica Kähärä ja kestävyysjuoksija Eemil Helander on valittu yleisurheilun Peugeot-tiimiin. Tiimi kasvoi kuluvalle vuodelle kahdeksaan urheilijaan."Hyviä hakijoita...

Autot ja digipelit

Autot ovat olleet mukana leluissa siitä lähtien kun autoja on ollut ja sitä mukaa kun peliteollisuus on kehittynyt, ovat myös leikkiautot kehittyneet ja nykyään saa jo...

Uusimmat viestit