Valojen oikea käyttö, tuulilasin pitäminen puhtaana ja renkaiden kunnon tarkistaminen ovat syyspimeillä, talvea odotellessa erittäin tärkeää. Talvirenkaat kannattaa vaihtaa alle omien liikkumistarpeidensa mukaan.

”Syksyn pimeillä autoilijan pitää varmistaa, ettei liikenteen havainnointi esty tai vaikeudu oman välinpitämättömyyden vuoksi. Tuulilasin ja muidenkin ikkunoiden tulee olla puhtaat niin liasta kuin jäästäkin, ja tietenkin pitää myös varmistaa, että auton valot toimivat ja että niitä käyttää oikein. Tiivistettynä voisikin sanoa, että näe, tule nähdyksi ja tarkista myös renkaiden kunto. Näillä kolmella vinkillä pärjää pitkälle syksy- ja talviliikenteessä”, summaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

  1. Huolehdi näkymisestä
    Vaihda tai vaihdata rikkoontuneet polttimot. Tutustu autosi valojen toimintaan ja käytä valoja oikein.
  2. Huolehdi näkemisestä
    Lasinpesulaitteiden kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota. Tarkasta, että pyyhkijän sulat ovat kunnolliset ja lasinpesuneste on pakkasenkestävää. Varaa aikaa ennen liikkeelle lähtöä. Auton lasien puhdistaminen lumesta ja jäästä tulee aina tehdä ennen ajoon lähtöä. Lasien puhdistaminen kesän aikana kerääntyneestä pölystä myös sisäpuolelta parantaa näkyvyyttä ja vähentää häikäistymistä. Syksyllä myös auton esilämmittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota: sisälämmittimen käyttö nopeuttaa ikkunoiden puhdistumista, moottorinlämmittimen käyttö säästää polttoainetta, akkua ja ympäristöä.
  3. Tarkasta renkaiden kunto
    Renkaista kannattaa tarkastaa säännöllisesti ainakin ilmanpaineet, urasyvyys ja nastarenkaista nastojen kunto. Talvirenkaiden kulutuspinnan urasyvyyden tulee olla vähintään 3,0 mm. Nastojen kunnon tarkastaminen onnistuu helposti silittämällä kädellä renkaan pintaa. Kiinnitä huomio myös nastojen määriin, sillä muissa renkaissa saa olla korkeintaan 25 % vähemmän nastoja kuin siinä renkaassa, jossa niitä on eniten.

Kesärenkaiden kuntoa kartoitetaan säännöllisesti tien päällä, mutta talvirenkaiden kuntoa liikenteessä on havainnoitu vähemmän. Viime maaliskuussa suoritetussa havainnointitutkimuksessa huomattiin, että kolmanneksella tarkastetuista autoista talvirenkaiden kunnossa oli toivomisen varaa esim. urasyvyyden tai nastoituksen vuoksi.

”Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että autoilijat eivät välttämättä arvioi omien renkaidensa kuntoa oikein. Perusasiat renkaiden kunnosta on jokaisen autoilijan helppo tarkistaa, joten niihin kannattaisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota”, toteaa erityisasiantuntija Keijo Kuikka.

Tutkimuksen havaintojen mukaan kitkarenkaiden osuus talvirenkaista oli keskimäärin vajaat 14 prosenttia. Eteläisessä Suomessa kitkarenkaiden käyttö oli huomattavasti yleisempää kuin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tutkimusotos koostui n. 2 500 henkilöautosta 13 eri paikkakunnalta.

Tutkimus henkilöautojen renkaista maaliskuun talvikeleillä on julkaistu kokonaisuudessaan Trafin nettisivuilla. Tutkimuksen on tehnyt laatinut konsulttitoimisto J Lahti Interaction.

Talvirenkaiden vaihto omien liikkumistarpeiden mukaan

Talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun. Nastarenkaita saa käyttää tällä talvikaudella marraskuun alusta toista pääsiäispäivää seuraavaan maanantaihin eli lähes huhtikuun loppuun asti ja myös muina aikoina, jos keli sitä edellyttää. Kitkarenkaiden käytölle ei ole vastaavia, ajankohtaa koskevia rajoituksia.

”Jos on pakko lähteä aikaisin aamulla matkaan ja autoa tarvitsee välttämättä päivittäin, tulisi talvirenkaat vaihtaa tietenkin herkemmin alle kuin silloin, jos auton voi jättää tarvittaessa kotiin”, muistuttaa Pohjonen.