Tšekkiläisen ohjelmistojätti Avast Software tunnetaan Suomessakin monessa kotitaloudessa. Kyseessä on yksi Euroopan ja maailman isoimmista kyberturvallisuuteen keskittyneistä yhtiöistä. Sen pääkonttori sijaitsee Prahassa. Yrityksenä se on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin nykyaikainen Internetkin, vuodesta 1995. Käyttäjiä Avastin eri palveluilla oli vuonna 2019 yli 400 miljoonaa. Toimistoja sillä on yli 10 maassa ympäri maailmaa.

Osa-alueet

Virustorjunnan veteraani

Yhtiön virustorjuntajärjestelmä Avast Antivirus on yksi lajinsa suosituimmista ohjelmista. Se kuuluu erityisesti monen Microsoft-käyttöjärjestelmällä toimivan koneen vakio-ohjelmistoihin, joko ilmaiskokeiluna tai maksullisena versiona.

Avast Antivirus -ohjelmisto on kuitenkin saatavilla myös iOS- sekä Linux-käyttöjärjestelmille sekä erilaisille Android- ja iPhone-puhelimille. Mobiililaitteisiin keskittyvät virukset, vakoilu- ja haittaohjelmat kun ovat valitettavasti yleistymässä näiden laitteiden käytön kasvavan suosion myötä.

Yksityiset tietoverkot

Koska tietoturvellisuus on Avastin erityisosaamista, on sillä luonnollisesti tarjolla asiakkaille myös VPN- eli virtuaalisten erityisverkkojen palveluita. Avast SecureLine VPN on jäsenmaksuun perustuva palvelu, joka mahdollistaa anonyymimman surffailun Internetissä. Käyttäjä voi sen avulla vaihtaa IP-osoitteensa sijainnin vaihtamisen toiseen maahan tai esimerkiksi toiseen kaupunkiin oman maan rajojen sisällä, käyttötarpeesta riippuen. Yleisin tälläinen käyttösyy on televisiosarjojen katsominen oman maan rajojen ulkopuolella esimerkiksi matkustaessa.

Kuten muissakin VPN-palveluissa, ideana on siis lyhyesti sanottuna omien tietojen turvallisuuden parantaminen. VPN-palvelut ovat myös suosittuja niin käytännön syistä kuin ideologisista näkemyksistä. VPN:n käyttäminen on yksi tekninen vastaus kasvavaan verkkosensuuriin.

Käyttäjän kannalta VPN ei vaadi lainkaan niin paljon kuin ensikuulemalta vaikuttaisi. Mikäli tietotekniikka on hyvin hallussa, voi yksityisverkon pystyttää esimerkiksi kotonaan. Kaupallisissa ratkaisuissa, kuten Avastin VPN-ohjelmistossa, on kuitenkin suuria etuja. Ensinnäkin ne ovat yleensä huomattavasti nopeampia – VPN:n käyttäminen kun hidastaa netin selaamista yleensä varsin tuntuvasti, kun tietoliikenne kierrätetään virallisesti toisen sijainnin kautta. Lisäksi palvelimia Avastilla on yli 60 eri maassa eli IP-osoitteiden maantieteellisen sijainnin suhteen valinnanvaraa riittää.

Avastin VPN-ohjelmaa voi kokeilla ilmaiseksi, tyypillisesti seitsemän päivän ajan (toisinaan kampanjat voivat tarjota pidempiäkin kokeilujaksoja). Avastista ja muista erilaisista VPN-vaihtoehdoista ja niiden tuomista mahdollisuuksista voi lukea lisää suomeksi osoitteessa ilmainenvpn.fi.

Muu Avastin osaaminen

Koneen suorituskyvyn parantaminen

Avast tarjoaa tietoturvaratkaisujen lisäksi myös palveluita, jotka keskittyvät laitteen tehon ja käyttöiän parantamiseen. Tälläisiä ohjelmia ovat esimerkiksi Cleanup Premium ja Battery Saver, joka suljee automaattisesti turhat ohjelmat. Niiden avulla tietokoneen yleinen käytettävyys ja elinaika voivat parantua huomattavasti, sillä monesti konetta hidastaa ylimääräiset tiedostot ja ohjelmat, jotka eivät ole enää ajantasalla. Avastin ohjelmat pitävät huolen, että näin ei pääse käymään.

Uudet aluevaltaukset

Monenkymmenen vuoden kokemus tietoturva-alalta, osaavat työntekijät, suuri käyttäjäkunta ja lähes miljardin liikevaihto mahdollistavat Avastin kaltaiselle yhtiölle myös laajenemisen uusille vesille. Tietoturvan ohella yhtiö nimittäin keskittyy nykyään myös uuteen teknologian osa-alueisiin, kuten tekoälyn ja koneoppimisen tutkimiseen ja kehittämiseen. Lisäksi se tarjoaa esimerkiksi pilvipalveluita oppilaitoksille ja muille tahoille, jotka tarvitsevat paljon turvallista ja suojattua talletustilaa.

Lisätietoa Avastista

Avast Software on tunnettu läpi sen historian laajasta tuoteperheestä, joka pyrkii takaamaan sen käyttäjille, niin yksityisille kuin yrityksille, kattavan tietoturvasuojauksen helposti yhdestä paikasta.

Tämä strategia on ollut selkeästi toiminut, sillä Avast on nykyään yksi markkinajohtajista erityisesti Windows-laitteiden saralla. Avast on kasvanut myös fuusioiden ja yrityskauppojen tuloksena. Se on esimerkiksi ostanut kilpailijoitaan, kuten haittaohjelmiin erikoistuneen AVG-yhtiön vuonna 2016.

Alansa jättiläisenä Avast tarjoaa ohjelmistojaan yli 40 eri kielellä, myös suomeksi. Se tarjoaa sekä suomenkieliestä asiakastukea että yritystukea. Lisäksi suomenkielinen sivu avast-antivirus.fi tarjoaa paljon lisätietoa sekä erikoistuneita artikkeleita Avastin eri ohjelmistokokonaisuuksista.