Sähköauto on sähköistänyt keskustelua autoilusta ja liikenteestä. Se jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Sähköauto on käynyt monen mielessä, mutta mitä siinä pitää ottaa huomioon? Selvitämme sitä tässä artikkelissa tarkemmin. 

Sähköautojen myynti on kasvanut Suomessa, vaikka sen osuus on vielä kokonaiskuvassa pieni. Lisäksi täyssähköautoja on sitäkin vähemmän, sillä suurin osa Suomen sähköautoista on ladattavia hybridimalleja. 

Sähköauton lataaminen

Sähköauto vaatii säännöllistä latausta, jotta sen käyttö on sujuvaa. Se on onneksi varsin helppoa ja sen voi tehdä joko kotona tai julkisilla latauspisteillä. Latausta voi seurata halutessaan etänä, mikä on auton tankkaukseen verrattuna tehokkaampaa. 

Autoilun lisäksi moni muu on niin ikään sähköistynyt. Esimerkiksi pelialalla on otettu huimia digitaalisia askeleita viime aikoina. Kasinoihin pääsee pelaamaan suoraan verkossa ja uudet pelisivustot 2022 pyrkivät tarjoamaan runsaasti mukavaa pelattavaaa ajasta ja paikasta riippumatta. 

Sähköauto latautuu yleensä parhaiten, kun se on pysäköitynä pitkän ajana. Helpoin vaihtoehto lienee monille kotiparkki, yöaikaan. Vastaavasti sitä voi ladata työpäivän aikana tai muussa vastaavassa pitkässä aikaryppäässä. 

Edullista ja ympäristöystävällistä menoa

Sähköautojen omistajat ovat yleensä tyytyväisiä hankintaansa, koska se tarjoaa mukavaa kyytiä. Sähköauto lämpenee kylminä aamuina nopeammin kuin polttomoottorilla kulkeva auto. Se kiihtyy miellyttävämmin ilman nytkähdyksiä. 

Monet kiittävät myös sähköautoilun pitkän ajan edullisuutta. Polttoainekustannukset voi unohtaa ja auton huoltokulut ovat tyypillisesti maltilliset. Erinomaista on myös sähköauton pienet ympäristökuormitukset, koska siitä ei synny ollenkaan lähipäästöjä. Jos omaa hiilijalanjälkeään haluaa pienentää, kannattaa harkita sähköautoa. 

Entä sähköauton hinta?

Täyssähköautoja alkaa olla markkinoilla jo melko monipuolisesti ja niiden hinta- ja kokoluokat vaihtelevat. Hintavammat mallit liikkuvat 100 000 euron luokassa, josta löytyy ostajia sekä yritys- että yksityispuolelta. Sähköautoja tarjotaan nykyisin myös tavallisen perheauton hinnalla. 

Sähköautoja on kuitenkin suhteellisen vähän, jolloin niiden markkina on vielä varsin suppea. Monet autonvalmistajat myöntävät autojen akuille pitkiä takuita. Tällöin akkujen vanheneminen ei harvoin estä käytetyn sähköauton ostamista. 

Sähköauton hintaa kannattaa verrata siihen, mitä hinnalla saa. Sähköautojen etuna ovat edulliset käyttökustannukset ja suhteellisen maltilliset huolto. Se tarjoaa yleensä enemmän ajomukavuutta. Kaupunkimiljöössä sähköautoa pidetään erityisen vaivattomana. 

Kenelle sähköauto sopii?

Auto on monelle merkittävä ja tarpeellinen hankinta, jolla hoidetaan monia arkisia toimintoja. Sen takia sopivan auton valinta on tärkeää ja se tulisi tehdä huolellisesti. Sähköautoa harkitessa kannattaa miettiä omaa tarvetta autoiluun ja tapaa käyttää autoa. 

Pohdittavaksi jää esimerkiksi työmatkojen osuus ja pidempien matkojen määrä. Sähköauto sopii hyvin melkein kaikkiin ajotarpeisiin, mutta matka vaatii hieman suunnittelua ja ennakointia. 

Jos autoilua harrastaa eniten kodin ja työpaikan välillä, pitäisi latausmahdollisuuden löytyä ainakin toisesta paikasta. Tällöin ladattava hybridiauto voi olla hyvä vaihtoehto. Sitä voi ladata yön tai työpäivän aikana, jolloin arkinen ajo on sujuvaa ja edullista. Pidemmille matkoille voi varautua bensiini- tai dieseltankkaukseen.